Kategoria: Maajoukkuetiedotteet

Tanssiurheilijoiden haku Puolustusvoimien urheilukouluun on käynnissä

JULKAISTU: 10.8.2022, KATEGORIAT: Maajoukkuetiedotteet, Seuratiedotteet

Urheilukoulun tehtävänä on antaa varusmiespalvelusta tai naisten vapaaehtoista palvelusta suorittaville motivoituneille ja lahjakkaille urheilijoille mahdollisuus toteuttaa sotilaskoulutuksen ohessa systemaattista valmentautumista. Urheilukoulussa on palvellut jo 7200 urheilijaa 60:stä eri lajista vuodesta 1979 alkaen. Urheilukoulu tarjoaa hyvät harjoitteluolosuhteet ja riittävästi aikaa nousujohteista harjoittelua varten varusmiespalveluksen ohessa. 

Talvilajien urheilijat aloittavat varusmiespalveluksen III/23-saapumiserässä Kaartin jääkärirykmentissä ja Kainuun prikaatissa 17.4.2023.

Valmennus
Valmennukseen Urheilukoulussa on varattu aikaa kasarmipäivinä 2–8 tuntia (yhteensä noin 12–30 h/vko). Lisäksi harjoitteluun on käytettävissä lähes kaikki illat ja viikonloput (pl. sotaharjoitukset). Urheilukoulu tarjoaa kahdeksan leiriviikkoa valmentautumiseen varuskunnassa tai urheiluopistoilla. Valmennustoiminta toteutetaan koulutettujen sotilasvalmentajien koordinoimana. Pääosa lajeista osallistuu Pääkaupunkiseudun urheiluakatemian järjestämään valmennustoimintaan. Myös erilaisilla lajiliittokohtaisilla yhteistyömalleilla voidaan järjestää valmennusta. Valitut urheilijat sitoutuvat lajiliiton valmennukseen. Urheilukouluun valitut suorittavat valmennuskurssin palveluksensa aikana. Urheilukoulun oma fysioterapeutti tekee urheilijoille lihastasapainokartoituksen palveluksen aikana, lisäksi hän on urheilijoiden käytettävissä vammojen hoidossa ja ennaltaehkäisyssä palveluksen aikana. 

Muita tietoja
Urheilijat palvelevat Urheilukoulussa joko 347 vrk tai 165 vrk. Heidät koulutetaan aliupseereiksi ja miehistöön tiedustelutehtäviin. Parhaiten menestyneet saavat reserviupseerikoulutuksen. Myös reserviupseerikurssi pidetään Urheilukoulussa (Santahamina) ja urheilijat voivat kurssin aikana harjoitella säännöllisesti. 

Hakeutuminen
Urheilukoulun hakijoiden tulee edustaa ikäluokkansa kansallista tai kansainvälistä huippua. Urheilulajin tulee olla Olympia- tai MM-kilpailujen ohjelmassa tai lajin tulee olla laajasti harrastettu Suomessa/ulkomailla. Valinnat suoritetaan eri lajien asiantuntijalausuntojen sekä puhelinhaastattelujen perusteella. Urheilukouluun varusmiespalvelukseen tai naisten vapaaehtoiseen palvelukseen voivat hakea myös hierojan ammattitutkinnon suorittaneet henkilöt.

Huhtikuun saapumiserään hakevien talvilajien urheilijoiden, joiden kansallinen kilpailutoiminta ajoittuu syksystä keväästä (mm. jääkiekko, koripallo, lentopallo, salibandy, alppihiihto, kamppailulajit pl. judo ja paini sekä hiihtolajit) on jätettävä hakemuksensa 31.8.2022 mennessä. Valintakokeet järjestetään Kaartin jääkärirykmentissä Helsingissä 28.-29.9. ja 3.-5.10.2022 sekä hiihtolajien osalta 7.10.2022 Vuokatin urheiluopistolla.

HUOM! Tanssiurheilu kuuluu kesälajien joukkoon, mutta kilpailukauden ja varusmiespalveluksen parhaan mahdollisen yhteensovittamisen takia tanssiurheilijat kulkevat talvilajien mukana, eli tässä elokuun haussa. (Lue myös: https://www.dancesport.fi/2019/03/29/hogdal-ja-palin-kotiutuivat-urheilukoulusta-pokaalien-kera/)

Hakulomakkeita erikoisjoukkoihin saa internet-sivuilta (inkki avautuu toisella verkkosivustolla: www.puolustusvoimat.fi/asiointi/lomakkeet), aluetoimistoista ja Urheilukoululta. Hakea voi myös sähköisesti toisella verkkosivustolla: https://asiointi.puolustusvoimat.fi. Mikäli asevelvollinen aikoo hakeutua suorittamaan varusmiespalvelustaan Urheilukoulussa, hänen olisi hyvä tuoda asia esille jo kutsunnoissa, jotta asia voitaisiin huomioida palveluspaikkaa ja palvelukseen astumisaikaa määrättäessä.

Tiedustelut:
Valmennuspäällikkö
0299 421815

Osoite:
Kaartin jääkärirykmentti / Urheilukoulu
PL 6, 00861 Helsinki

Maajoukkueet 2022

JULKAISTU: 10.2.2022, KATEGORIAT: Maajoukkuetiedotteet, Yleinen

Ohessa päivitetyt maajoukkueet 2022 vuodelle (vakio- ja latinalaistanssit, rock’n’swing-tanssit, paratanssi ja breaking).

ROCK’N’SWING -TANSSIT 2022:

Main Class:
Samuli Kalliala – Pinja Sarviluoma, boogie woogie
Kimi Manner-Ella Äijänaho, boogie woogie
Juho Päivinen-Ida Keränen, boogie woogie

Lajipäällikkö Pirjo Koivula


VAKIO- JA LATINALAISTANSSIT 2022-2023:
Päivitetty ja täydennetty vakio- ja latinalaistanssien maajoukkue
kaudelle 2022-2023:

Juniorit1:
B Petrus Puro-Kira Polishchuk (Vak, Lat)
B Andrei Simakov–Sara Kantomaa (Vak)
B Vili Niemelä–Lumina Leukkunen (Lat)

Juniorit2:
AA Nikita Shchurov-Angelina Ignatyeva (Vak, Lat)
AA Eero Pulli-Anni Vilmi (Lat, 10t)
A Matti Mankinen-Ella Pruikkonen (Vak)

Nuoriso:
AAA Elias Saastamoinen-Emmiina Ali-Mattila (Vak, Lat, 10t)
A Mikke Luttinen-Miina Jauhiainen (Vak)
A Kaapo Tusa-Madeleine Tigerstedt (Lat)

Aikuiset:
A Laszlo Kalmar-Kastanja Rauhala (Lat)
A Markus Ranta-Alisa Heino (Lat)
A Arto Pajunen-Aleksandra Skorodskaya (Vak)

Lajipäällikkö: Toni Tuominen


PARATANSSI 2022:

Timo Pyykkönen-Tuuli Harju Combi I
Leevi Ketola-Zaida Ester-Launis Duo II
Birgitta Starast – Tiina Uimonen Duo II
Pirjo Pappila Single I

Lajipäällikkö Tea Kantola


BREAKING 2022:

Naiset:
Anniina Tikka
Tanja Kuurola
Kristina Mikhel

Miehet:
Johannes Hattunen
Kimmo Korpela
Elias Niskanen
Pontus Linder

Lajipäällikkö Aleksi Kyllönen

Menestyksekästä vuoden jatkoa!

Paluu urheiluun COVID-19 -taudin jälkeen

JULKAISTU: 2.2.2022, KATEGORIAT: Maajoukkuetiedotteet, Seuratiedotteet

Terve Urheilija -ohjelma  on päivittänyt suositukset koronavirustaudin (COVID-19) jälkeiseen urheiluun ja rasittavaan liikuntaan paluuseen. Asiantuntijatyöryhmän laatimat suositukset korostavat asteittaista paluuta harjoitteluun.

Päivitettyä suositusta oli laatimassa joukko liikuntalääketieteen erikoislääkäreitä sekä urheilukardiologi. Tehdyt suositukset korvaavat Terve urheilija -ohjelman lokakuussa 2020 ja maaliskuussa 2021 julkaisemat ohjeet. Tutkimustietoa koronaviruksesta saadaan lisää ja suositusta päivitetään tarpeen tullen.

Katso suositukset terveurheilija.fi -verkkosivulta: https://terveurheilija.fi/ajankohtaista/paivitetty-suositus-paluu-urheiluun-covid-19-taudin-jalkeen/

Rock’n’Swing tanssien maajoukkuevalinnat kaudelle 2022

JULKAISTU: 29.11.2021, KATEGORIAT: Maajoukkuetiedotteet, Rock'n'swing -tanssit, Seuratiedotteet

Tulevan kauden 2022 maajoukkuevalinnat tehdään joulukuussa. Maajoukkue valitaan kaudelle 1.1.2022 – 31.12.2022.

Maajoukkuehakemukset aikuis- ja junioriparien osalta tulee olla toimitettuna viimeistään 6.12.2021 mennessä lajipäällikölle. Huippu-urheiluvaliokunta käsittelee maajoukkuevalintoja 7.12.2021. Liittohallitus tekee päätökset valiokunnan esityksestä vuoden 2021 viimeisessä kokouksessa.

Päätökset valinnoista ilmoitetaan kaikille maajoukkueeseen hakeneille henkilökohtaisesti sähköpostitse liittohallituksen kokouksen jälkeen viimeistään viikolla 52.

Aikuisten ja junioreiden maajoukkueen hakuaika päättyy 6.12.2021

Ohessa hakulomake ja ja maajoukkuetapahtumat ja kilpailut 2022. Täytetyn lomakkeen liitteeksi tulee lisätä harjoittelu-, valmennus- ja kilpailusuunnitelmat koko vuodelle 2022, joiden lisäksi hakemukseen voi liittää haluamansa vapaamuotoiset lisäselvitykset.

Aikuisten ja junioreiden maajoukkueisiin voivat hakea:

Aikuiset:
Aikuisten Boogie Woogie , Bugg, Lindy Hop A -luokan parit ja Rock’n’Roll  A ja B -luokkien parit

Juniorit:
Junioreiden Boogie Woogie , Bugg, Lindy Hop B -luokan parit ja Rock’n’Roll C -luokan parit

Aikuisten- ja junioreiden osalta hakulomake liitteineen palautetaan sähköpostilla osoitteeseen: pirjo.koivula@boogietour.com.

Huippu-urheiluvaliokunta voi rankinglistojen lisäksi käyttää harkintaa tehdessään esityksen aikuisten ja junioreiden maajoukkueiden kokoonpanoista liittohallituksen vahvistettavaksi.

Sekä junioreiden että aikuisten maajoukkueisiin valitaan hakemusten perusteella 0-4 paria per laji per joukkue. Liittohallituksella on oikeus täydentää maajoukkuetta ja käyttää harkintaa maajoukkuekokoonpanon vahvistamisessa.

Kysely yli 12-vuotiaille urheilijoille ja harrasteliikkujille

JULKAISTU: 22.11.2021, KATEGORIAT: Maajoukkuetiedotteet, Seuratiedotteet

Tule vastaamaan kyselyyn, jossa kartoitetaan urheilijoiden kokemuksia kaltoinkohtelusta ja urheiluympäristöstä! Haluamme kuulla juuri sinua, urheilijaa tai harrasteliikkujaa kokemuksistasi. Kysely on auki 17.11. – 17.12.2021.

Kysely on tarkoitettu yli 12-vuotiaille.  

Helsingin yliopistolla on käynnistynyt tutkimushanke, jossa selvitetään urheilijoiden kokemuksia kaltoinkohtelusta, valmennuksesta, hyvinvoinnista, identiteetistä (miten ihminen ymmärtää ja määrittelee itsensä), persoonallisuudesta ja oikeusturvasta (eli siitä, miten erilaisiin kaltoinkohtelutilanteisiin on reagoitu ja miten asia on käsitelty). Tutkimuksella pyritään puuttumaan ja vähentämään kaltoinkohtelua suomalaisessa urheilussa ja sitä kautta parantamaan urheilijoiden hyvinvointia. Tämä kyselytutkimus antaa urheilijoille mahdollisuuden kertoa avoimesti ja luottamuksellisesti kokemuksistaan, ja vaikuttaa sitä kautta suomalaiseen urheiluun.

Kysely on tarkoitettu kaikille seuratoiminnassa harrastaville, yli 12-vuotiaille urheilijoille ja harrasteliikkujille. Osallistuminen tapahtuu nimettömästi ja vastauksia käsitellään luottamuksellisesti. Kyselyyn on mahdollista vastata suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi. Hanketta johtaa tohtoriopiskelija Jatta Muhonen (jatta.muhonen@helsinki.fi), joka antaa mielellään lisätietoja kyselystä tai koko tutkimushankkeesta.

**

We are inviting you, an athlete or a regular exerciser to answer to a survey on your experiences of  Finnish sports environments and of maltreatment! Take this unique opportunity to express yourself and influence the Finnish sports culture!

The questionnaire is meant for over 12-year-old athletes/regular exercisers.

A new research has started at the University of Helsinki which investigates athletes’ experiences of maltreatment/abuse, coaching, wellbeing, identity (i.e., how an individual describes and understands themselves), personality and rights (i.e., how maltreatment cases are handled). The aim of the research is to intervene with and reduce athlete maltreatment in Finnish sports and consequently enhance all athletes’ wellbeing. This research gives athletes and regular exercisers a rare opportunity to express themselves and to influence our sports culture.

Participation in the survey is completely anonymous and all answers are treated confidentially. You must be either Finnish or a resident in Finland to answer to the survey. You can respond to the survey in Finnish, Swedish or English. The research is led by Jatta Muhonen (jatta.muhonen@helsinki.fi ), who is happy to give you more information if you have any questions about the research. The survey is open 17.11.2021 – 17.12.2021.

**

Kom och svara på ett frågeformulär som kartlägger idrottares erfarenheter av missbruk och idrottsmiljön! Vi vill höra från dig, en idrottare eller en fritidsmotionär (harrasteliikkuja) av dina erfarenheter.

Undersökningen är ämnad för personer över 12 år.

Ett nytt forskningsprojekt har startats vid Helsingfors universitet. Projektet handlas om idrottares erfarenheter av missbruk, träning, välbefinnande, identitet (hur en person förstår och definierar sig själv), personlighet och rättsprocess (d.v.s. hur olika missbrukssituationer blir hanterats). Syftet med undersökningen är att minska missbruk inom finsk idrott och förbättra idrottarnas välbefinnande.

Undersökningen ger en möjlighet för idrottare att berätta av sina erfarenheter i ett öppet och konfidentiellt sätt. Deltagandet i frågeformuläret är anonymt och alla svar behandlas konfidentiellt. Projektet leds av doktorandstudent Jatta Muhonen (jatta.muhonen@helsinki.fi), som gärna ger mer information om undersökningen eller om hela forskningsprojektet. Undersökningen är öppen från 17.11.2021 till 17.12.2021

**

Pääset vastaamaan urheilijoille ja liikunnan harrastajille tarkoitettuun kyselyyn suomeksi tästä linkistä (linkki avautuu toisella verkkosivustolla): https://redcap.helsinki.fi/redcap/surveys/?s=NP8LFE9JXJ78JKML

Du kan delta i undersökningen och svara på frågeformuläret på svenska från denna länk (länken öppnas på andra sidan): https://redcap.helsinki.fi/redcap/surveys/?s=4TJRHXYE8AFXDMN8

You can participate in the survey in English from this link (the link opens another website): https://redcap.helsinki.fi/redcap/surveys/?s=AAFKKE9MCADY79CP

Kansainvälisen kilpailutoiminnan päästyä vauhtiin

JULKAISTU: 4.11.2021, KATEGORIAT: Kansainväliset asiat, Maajoukkuetiedotteet

Kansainvälinen kilpailutoiminta on jo päässyt hyvin vauhtiin eri lajeissa. COVID-19 -pandemia ei kuitenkaan ole vielä laantunut, ja eri maissa otetaan edelleen käyttöön/on käytössä erilaisia matkustusrajoituksia ja/tai vaatimuksia maahanpääsylle ja matkustamiselle.

Ennen matkan ostamista ottakaa selvää kunkin matkakohteen matkustusrajoituksista ja -säännöistä jo etukäteen, ja pitäkää kohdemaan tilannetta aktiivisesti silmällä lähtöpäivään saakka. Useat maat, myös Euroopan sisällä, edellyttävät maahantulijoilta esimerkiksi täytettyä Passenger Locator Card:ia jo ennen lentokoneeseen siirtymistä. Rajoitukset ja vaatimukset voivat muuttua hyvinkin nopeasti.

Euroopan maiden osalta voi hyödyntää esimerkiksi Re-open EU -palvelua (linkki avautuu toisella verkkosivustolla), sekä eri maiden omia viranomaissivustoja.

 

Urheilijoiden valmennus- ja harjoitteluapurahojen haku 2022 käynnissä

JULKAISTU: 4.11.2021, KATEGORIAT: Maajoukkuetiedotteet

Opetus- ja kulttuuriministeriö myöntää vuosittain urheilijoille verottomia valmennus- ja harjoitteluapurahoja valtion talousarvion rajoissa. Apurahaa myönnettäessä otetaan ensisijaisesti huomioon urheilijan tulos- ja menestyskehitys suhteessa lajin kansainväliseen tasoon ja kehitykseen sekä sen lisäksi menestys kansainvälisissä arvokisoissa.

Apurahaa ei kuitenkaan myönnetä urheilijoille, joiden verotettavat tulot viimeisimmässä vahvistetussa verotuksessa ylittävät 80 000 euroa.

Haku on käynnissä 15.11.2021 klo 16:15 saakka. Lisätietoa ja hakuohjeet OKM:n sivulla (linkki avautuu toisella verkkosivustolla).

Kuka on Vuoden Tanssiurheiluvalmentaja 2021?

JULKAISTU: 25.10.2021, KATEGORIAT: Maajoukkuetiedotteet, Seuratiedotteet

Tanssiurheiluliiton talous- ja hallintovaliokunta pyytää lisenssiurheilijoita asettamaan ehdokkaita Vuoden Tanssiurheiluvalmentaja 2021 -äänestykseen.

Vuoden Tanssiurheiluvalmentaja 2021 on hyvä urheiluvalmentaja, jota kuvaavia piirteitä ovat mm. välittäminen, lajiosaaminen, pedagoginen osaaminen, tuki, kokonaisvalmennuksesta huolehtiminen, hyvä, positiivinen ja kannustava vuorovaikutus urheilijoiden ja sidosryhmien kanssa, yhteistyökyky, kehittyminen ja eettinen valmentajuus.

Esityksiä pyydetään kaikista tanssiurheiluvalmentajista, mutta Vuoden Tanssiurheiluvalmentaja 2021 -äänestykseen nostetaan vain lisensoituja valmentajia.

Esitykset pyydetään 31.10.2021 mennessä osoitteessa: https://forms.gle/QkuArnUs8HPJdRLz5 (linkki avautuu toisella verkkosivustolla) (HUOM! Ehdokasasettelua jatkettu viikolla!)

Vuoden Tanssiurheiluvalmentaja 2021 julkistetaan Tanssiurheiluliiton syyskokouksessa 28.11.2021 ja palkitaan kahden hengen staycationilla sekä maksuttomalla valmentajalisenssillä vuodeksi 2022.

Haetaan lajipäällikköjä ajalle 1.10.2021 – 30.9.2023

JULKAISTU: 8.9.2021, KATEGORIAT: Maajoukkuetiedotteet, Seuratiedotteet, Yleinen

Suomen Tanssiurheiluliitto ry avaa lajipäällikköhaun seuraavalle kaksivuotiskaudelle. Lajipäällikköjä haetaan seuraaviin lajiperheen lajeihin (4): breikki, paratanssi, rock’n’swing -tanssit sekä vakio- ja latinalaistanssit.

Toimeksianto:

  • maajoukkuevalintojen valmistelu
  • maajoukkuetapahtumien sisältöjen suunnittelu ja aikataulujen laadinta asiantuntijaverkostoa ja lajipäällikkötiimiä hyödyntäen. Urheilijoiden yksilöllisten erityistarpeiden huomiointi.
  • yhteistyö huippu-urheiluvaliokunnan ja huippu-urheilun palvelualueesta vastaavan toimihenkilön kanssa (mm. viestintä, tilavaraus-, matkajärjestelyt ja laskutusasiat)
  • maajoukkuetapahtumiin osallistuminen tarpeen mukaan
  • urheilijoiden (ja heidän vanhempiensa) ja liiton yhteyshenkilönä toimiminen maajoukkuetoimintaan liittyvissä asioissa
  • mj-urheilijoille suuntautuva viestintä/tiedotteet mm. maajoukkuetapahtumien osalta (yhteistyössä toimiston huippu-urheilun palvelualueesta vastaavan toimihenkilön kanssa)
  • poissaoloselvitykset maajoukkuevelvoitteisiin kuuluvista tapahtumista
  • tarpeen mukaan palautteen kerääminen maajoukkuetoiminnasta ja –tapahtumista
  • mahdollisuuksien mukaan arvokilpailussa (alaikäisten edustuskilpailijoiden) huoltajana toimiminen
  • osallistuminen huippu-urheiluvaliokunnan kokouksiin (jäsen)
  • maajoukkuetoiminnan- ja kansainvälisen kilpailutoiminnan budjetin valmistelu
  • arvokilpailuvalinnat kilpailusääntöjen mukaisesti

Arvomme: Rohkeasti, vastuullisesti, kunnioittavasti, myönteisesti, yhdessä.
Tapamme tehdä: kehittävä, itseohjautuva ja vaikuttavuuden varmistava.

Tehtävästä maksettava korvaus 403 e/kk ja vapaakortti liiton alaisiin tapahtumiin. Toimikausi 2 vuotta, 1.10.2021 – 30.9.2023.

Hakemuksesta tulee käydä ilmi:

  • Nimi ja yhteystiedot
  • Minkä lajin lajipäällikkötehtävää haetaan
  • Urheilijatausta (kaikki lajit)
  • Valmentajakoulutus ja –kokemus, keskeiset meriitit valmentajana
  • Muu aktiivisuus/toiminta (tanssi)urheilun parissa, jo olemassa olevat verkostot
  • Oma näkemys maajoukkueen roolista liiton toiminnassa (mikä on maajoukkue, ketä siihen kuuluu ja keskeiset edut ja velvoitteet sekä liiton että maajoukkueurheilijoiden taholta)
  • Alustavia ajatuksia siitä, miten maajoukkuetoimintaa tulisi kehittää

Vapaamuotoiset hakemukset toimitetaan liiton toimistoon: toimisto (ät) tanssiurheilu.fi tai postitse Suomen Tanssiurheiluliitto ry, Valimotie 10, 00380 Helsinki 17.9.2021 mennessä.

WDSF tiedottaa: Rankinglista päivittyy, eCard-uusiminen ajankohtaista

WDSF tiedottaa 3.9.2021:

Dear Athletes,
Hope this communication finds you well.

Due to the announcement of the Relaunching of the WDSF World Ranking List from September 1st, 2021 (linkki avautuu toisella verkkosivustolla) I would like to inform you that the WDSF Ranking will work as usual. If some of you notice that you can not find yourself or other athletes in the WDSF Ranking System, this may be due to the expiration of licenses. This is particularly important for the couples in the TOP 50 places of the WDSF World Ranking List.

As you already know, the WDSF World Ranking List is determined on the 1st day of each month. Due to the exceptional situation
we are living in I would like to announce that a grace period will be given to athletes to renew their licenses to appear in the
WDSF Ranking List for September. This period will be finished on 14th of September at 23:59 GMT. The ranking will be updated
on the next day accordingly and will be reflected in the Ranking List for September.

Also, I would like to emphasize that the period from April 2020 till September 1st 2021 is not taken into account for the period of
calculation (12 months) of the WDSF Ranking Points.

If you have any doubts regarding renewal of your license please communicate to your National RLS.

IMPORTANT NOTICE: please contact your national federation to RENEW your existing license and DO NOT CREATE A NEW ONE.

Looking forward to seeing all of you on the competition floor.
Nenad Jeftic
WDSF Vice-President for Sport