Päivä: 4.6.2023

Kesäkuun ensimmäinen viikonloppu täynnä tanssia –  Schrurov ja Ignatyeva 10. sijalla MM-kisoissa

Kesäkuun ensimmäinen viikonloppu täynnä tanssia –  Schrurov ja Ignatyeva 10. sijalla MM-kisoissa

Kesäkuu alkoi vauhdikkaasti WDSF:n arvokilpailuilla Euroopassa, ja suomalaisparitkin pääsivät loistamaan tanssiestradeilla.

 

Nikita ja Angelina vakiotanssin SM-kisassa huhtikuussa 2023, kuva Jarkko Alho

Saksassa Bremenissä tanssittiin viikonloppuna useiden sarjojen MM-mitaleista. Lauantaina 3.6. oli jaossa juniori 2 -ikäsarjassa 10-tanssin maailmanmestaruus ja kilpailussa Suomea edusti Nikita Shchurov ja Angelina Ignatyeva. Pari suoriutui kilpailussa hienosti semifinaaliin ja sijoittui lopulta sijalle 10. Komea sijoitus nuorelle parille MM-kisoissa! Kilpailun voiton vei saksalaispari Yigit Bayraktar ja Lukrecija Kuraite.

Lauantaina 3.6. ratkottiin nuorison 10-tanssin euroopanmestaruus Slovakian Košicessa. Suomesta kisaan osallistui yksi pari, Stefan Kagadi ja Adriana Johanson. Pari jäi niukasti toiselle kierrokselle sijoittuen jaetulle sijalle 15.–16. Kisan voittoon tanssi romanialaispari Padurariu Stefan Alexandru ja Constandache Malina Elena.

Saksan Bremenissä kilpailtiin myös seniori 2-ikäsarjan vakiotanssien maailmanmestaruudesta perjantaina 2.6. Suomalaispari Kimmo Ahonen ja Päivi Rautio tanssivat sarjassaan sijalle 24. Suoritus on erinomainen, sillä kisaan osallistui runsaasti pareja. ”Kovassa seurassa tulos oli hyvä ja jatkamme taas monta kokemusta rikkaampana kohti kesää ja treenejä”, kommentoi pari fiiliksiään kisan jälkeen. Sarjassa kirkkaimman mitalin nappasi espanjalaispari Ruben Viciana Lopez ja Eva Moya, joka tanssi myös sarjansa 10-tanssin maailmanmestariksi tämän vuoden huhtikuussa Berliinissä.

Kimmo ja Päivi MM-kisoissa Saksassa

 

 

Kilpailujen tulokset löytyvät täältä: (avautuvat toisella verkkosivustolla):

Juniori 2 10-tanssi: https://www.worlddancesport.org/Event/Competition/World-Championship-Bremen-23432/Junior-II-Ten-Dance-58788/Ranking

Nuoriso 10-tanssi: https://www.worlddancesport.org/Event/Competition/European-Championship-Kosice-23617/Youth-Ten-Dance-59702/Ranking

Seniori 2 vakio: https://www.worlddancesport.org/Event/Competition/World-Championship-Bremen-23432/Senior-II-Standard-58988/Ranking