Päivä: 13.4.2019

Vakiotanssien Suomen mestaruudet 2019 ratkottu

JULKAISTU: 13.4.2019, KATEGORIAT: Mediatiedotteet, Tulostiedotteet, Vakio- ja latinalaistanssit

Vakiotanssien suomenmestaruuskilpailut käytiin lauantaina 13.4. 2019 Mikkelissä.

Vakiotanssien Suomen mestareiksi Anton Kurttila – Nina Anderson

Vakiotanssien yleisen luokan Suomen mestareiksi tanssivat Anton Kurttila – Nina Anderson. Pari edustaa helsinkiläistä Tanssiklubi Masteria. Tämä on Kurttilan ja Andersonin kolmas suomenmestaruus, ja he ovat kotimaisen vakiotanssirankingin ykköspari. Kurttila ja Anderson voittivat kuuden parin finaalissa kaikki tanssit.

”Kolmas suomenmestaruus tuntuu tietysti hienolta. Oli miellyttävä kisafiilis, kun yleisö eli mukana kilpailussa ja kannusti aktiivisesti suosikkejaan. Kiitos omille valmentajillemme avusta, opeista ja kannustuksesta sekä kisajärjestäjille toimivista puitteista arvokisoille”, kommentoivat kotimatkalta tavoitetut tuoreet Suomen mestarit Anton ja Nina. ”Seuraavaksi suuntaamme katseet tulevaan EM-kisaan.”

Hopeamitalisijalle tanssivat Antti Kapanen – Ada Varstala (Tepika, Jyväskylä) ja pronssille Jaakko Saaristo – Anne Haataja (DSC Oulu).

Nuoriso-sarjan Suomen mestareiksi toistamiseen Eetu Lämsä – Emilia Prykäri

Nuoriso-ikäsarjassa Eetu Lämsä – Emilia Prykäri (DSC Oulu) uusivat viimevuotisen Nuoriso-sarjan suomenmestaruutensa. Ouluun meni myös hopeamitali, samaa seuraa edustaville Olli Seppänen – Peppi Kodis. Kolmannella sijalla J&V Kuopiota edustavat Lassi Kokkonen – Saaga Bruun.

”Tämä oli meidän kahdeksas suomenmestaruus, joten hyvältähän tämä tuntuu”, juhlivat Eetu ja Emilia voittoaan. ”Meille kisapäivä oli hyvä ja saimme finaalissa tehtyä ehjän suorituksen. Kisoissa kaikki järjestelyt pelasivat hienosti, joten päivä oli kokonaisuutena meille onnistunut.”

Senioreissa uudet Suomen mestarit: Ville Häyrynen – Saana Syrjämäki

Seniori-ikäsarjassa saatiin uudet Suomen mestarit, kun Vantaan Kilpatanssijoita edustavat Ville Häyrynen – Saana Syrjämäki tanssivat voittoon ensimmäisissä yhteisissä kilpailuissaan. Toisena Aleksi Volanen – Outi Pöntinen (Blue & White, Helsinki) ja kolmantena Juha Rautio – Päivi Rautio (Step, Tampere).

”Aivan älytön fiilis, ensimmäinen kisa yhdessä ja mieletön lopputulos. Tulos tuli isona yllätyksenä ja tästä on hyvä jatkaa yhteistä tanssia! Iso kiitos Mikkelin Urheilutanssijoille, kisat olivat hyvin järjestetty ja oli mukava tanssia koko päivän”, fiilistelivät Ville ja Saana kisan jälkeen.

Junioreissa voittoon ensimmäistä kertaa Mikke Luttinen – Erika Lahdenperä

Juniori-sarjassa Mikke Luttinen – Erika Lahdenperä (DanceLine, Tampere) tanssivat ensimmäiseen suomenmestaruuteensa. Pari oli viime vuonna neljäs. Hopeakorokkeelle kiipesivät Aleksi Ahola – Polina Anisimova (Tanssiseura Have Step, Hamina) ja pronssiset mitalit saivat kaulaansa Elias Saastamoinen – Emmiina Alimattila (Lá Team Lieto).

Lämpimät onnittelut voittajille, mitalisteille ja finalisteille!

Vakiotanssien SM-kilpailut 2019 -tulokset

Katso kilpailun tallenne DanceSport Fin YouTube-kanavalla