Päivä: 23.2.2024

Seurakäynti Valkeakosken Marimbassa 19.2.2024

JULKAISTU: 23.2.2024, KATEGORIAT: Yleinen

Nämä seurakäynnit ovat kyllä tämän työn suola ja sokeri sekä kaikki kuviteltavissa olevat mausteet ja höysteet.

Koko Marimban hallitus varajäsenineen oli ideoimassa Marimban tulevaisuutta ja uusia tuulia. Valkeakoskella on loistava tilanne, sillä asukkaita on riittävästi yhden seuratanssiseuran tarpeisiin, eikä kilpailua juurikaan ole. Kun vähän astuu mukavuus- ja perinteisten toimintatapojen ulkopuolelle sekä tarkastelee toimintaympäristöä ja sen mahdollisuuksia myös ”boxin” ulkopuolelta, niin johan löytyy vaikka mitä.

Seuralla on innostunut, rohkea ja asiansa osaava hallitus, joten kehittämistyölle ja toimintastrategian rakentamiselle ei ole rajana kuin taivas. Tosin päätettiin, ettei sekään anneta meitä häiritä tai rajoittaa. Oli oikeasti riemullista suunnitella jotain aivan uutta. Huippu-idea oli houkutella paikkakunnan Urisevat Ukot tanssinäytöksillään toimintaan ja markkinoinnin sanan saattajiksi. Eikä siinä vielä kaikki. Ideoita haettiin myös Ballet Trockadero de MonteCarlosta.

Kun tapaamisen päätteeksi varapuheenjohtaja Vesa sanoi tukankin olevan turvoksissa, tiesimme kaikki, että nyt on onnistuttu!