Päivä: 23.3.2020

STUL ry:n liittohallitus tiedottaa

STUL ry:n hallitus kokoontui kuuden tunnin Teams-kokouksessa sunnuntaina 22.3.2020. Asialista oli pitkä, mutta myös vallitseva poikkeustilanne aiheutti pitkiä keskusteluja.

Tässä tiivistetysti käsiteltyjä asioita:

–        Liiton tulos v. 2019 oli jonkin verran ennakoitua parempi. Toiminnot ovat olleet vähäisempiä kuin budjettisuunnittelussa kaavailtiin. Tase esitellään vuosikokouksessa.

–        Liittohallitus hyväksyi STUL ry:n eettisen ohjeistuksen, kriisiviestinnän linjaukset sekä vastuullisuusohjelman. Näistä tulee tietoa myöhemmin verkkosivulle.

–        Käsiteltiin kurinpitosääntöjen uudistaminen ja vaikutukset järjestösääntöihin; ne tulevat vuosikokouksen päätettäväksi hallituksen esityksinä.

–        Hyväksyttiin uuden ICT-kehittämisryhmän kokoonpano. Ryhmää vetää Kari Mandelin.

–        Koulutuksia pyritään pitämään kevään aikana digitaalisilla alustoilla niin paljon kuin aika ja suunnittelu antavat myöden. Päivämääriä ja ilmoittautumisohjeet kannattaa seurata liiton verkkosivulta.

–        Liittohallitus yrittää kaikin keinoin tukea seuroja vaikeassa tilanteessa toiminnallisesti, vaikka suoraan taloudelliseen tukeen ei olekaan mahdollisuuksia. Liittohallitus määräsi kaikki valiokunnat ja jaokset pohtimaan käytännön konkreettisia malleja ja toimintatapoja seurojen tilanteen helpottamiseksi koronakriisin aikana. Mallien innovointiin annetiin aikaa 5.4. saakka.

–        STUL:n toimisto jatkaa etätöissä 13.4. saakka

–        Kysely seuroille koronatilanteen aiheuttamista taloudellisista vaikutuksista huhtikuun loppupuolella

–        Liiton kevätkokouspäivämäärää päätettiin siirtää yleisen tilanteen ja Olympiakomitean kehotuksen mukaisesti. Uusi päivämäärä päätetään myöhemmin.

Lisäksi kokouksessa käytiin keskustelua:

–        Liittohallituksen jäsenet olivat yksimielisiä siitä, että nyt on kaikkien aika avata keinonsa ja taitonsa yhteiselle alustalle – kaikkien seurojen hyödynnettäväksi. Liiton sivuilla on jo oma alasivu hyville käytänteille, jonne kuka tahansa saa lähettää (toimisto@tanssiurheilu.fi) vinkkejä ja ideoita, kuinka kassavirta saadaan pysymään pystyssä ja harrastajat aktiivisina seuran toiminnassa. Seurakehittäjä Katriina Lahteen voi olla myös yhteydessä.

–        Liittohallitus vetoaa myös jäsenseurojen jäseniin, että harrastajat tukevat kotiseuraansa siten, ettei kausi- ja kuukausimaksuja pyydetä takaisinmaksuun tänä erityisen vaikeana aikana. Seurat tarvitsevat kaiken omien jäseniensä tuen, jotta ne voivat jatkaa toimintaansa vahvoina, kun tästä kriisistä on selvitty. Seuroja kehotetaan vastaavasti tekemään digitaalisten toimintaympäristöjen avulla kursseja, ryhmätuntien ohjeita ym, jotta harrastajat saavat vastinetta sekä pysyvät mukana harrastuksessa. Tästä on jo hyviä malleja liiton sivulla, ja niitä saa lähettää paljon lisää, https://www.dancesport.fi/2020/03/18/hyvat-kaytannot-jakoon/

Liittohallituksen puolesta

Leena Liusvaara

STUL ry, pj.