Kuukausi: joulukuu 2018

Peruutuspeilissä 2018

JULKAISTU: 20.12.2018, KATEGORIAT: Blogi

Vuoteen 2018 on mahtunut huikeaa kilpailumenestystä meillä ja maailmalla, ja Suomen Tanssiurheiluliitto voi ylpeänä olla nostamassa upeaa työtä tekevien seurojen ansioita ja menestystä esiin valtakunnan medioissa. FDO:n lajit kylpivät mitalisateessa, boogie woogiessa tehtiin Suomen historiaa, breaking hyväksyttiin Olympialajiksi ensimmäisenä tanssiurheilulajina ikinä, senioripuolella tuotiin MM-mitaleita jälleen Suomeen, paratanssiurheilijat kantoivat mitaleja kotiin kansainvälisistä kilpailuista ja vakio- ja latinalaistansseissa nuoret niittävät menestystä ja tähtäävät yhä korkeammalle. Näin muutaman taas mainitakseni.

STUL:n jäsenseurat tekevät upeaa työtä tanssin kentällä tuoden liikkumisen ilon lähelle kaiken ikäisiä harrastajia, mahdollistaen tavoitteellisen harjoittelun pitkälle tähtääville tanssiurheilijoille ja tarjoten koko tanssin kirjoa kaikkialla maassamme. Tiedotuksessa on ollut mahtavaa päästä kuulemaan, kuinka osallistujat antavat jatkuvasti positiivista palautetta kaikista kotimaassamme järjestetyistä kilpailuista ja kuinka kilpailun järjestäjät ovat kokeneet kilpailutapahtumat tiukkojen järjestelyrutistusten jälkeen palkitsevina, onnistuneina ja odotuksen arvoisina. Tältä paalupaikalta on ollut ilo seurata, kuinka tanssin parissa toimivat tahot kokevat tanssikansan yhteen kokoavat tapahtumat merkityksellisinä. Usein toistuvat kommentit siitä, kuinka into tehdä lisää kasvaa jokaisen järjestetyn tapahtuman ja kilpailun myötä.

Kilpailutiedottaminen on tärkeä osa uutisointiamme ja sen osalta pyrimme jatkuvasti kehittymään. Vuodelle 2019 kannustamme jäsenseuroja yhä aktiivisemmin ottamaan osaa yhteiseen missioon tuoda ajantasaista tietoa kilpailuistamme yleisön tietoisuuteen! Jäsenseurat voivat edistää tanssin esilletuloa sekä omaa näkyvyyttään toimittamalla digitaaliset kilpailujulisteet tai -flyerit liitolle ennakkoon ja kilpailupäivänä toimittamaan tuloslinkit välittömästi tulosten julkistamisen jälkeen! Jokainen tanssiurheilija voi lisäksi kantaa kortensa kekoon jättämällä tulostiedotuskommenttejaan liiton verkkosivuilla (seuraava linkki avautuu toisella sivustolla:) tästä linkistä (toimii myös mobiilissa) kaikista kansainvälisistä kilpailuista. Kilpailijoiden antamat urheilijahaastattelut tulostiedotukselle ovat olleet kirsikoina kakun päällä. Toivomme jatkossakin pääsevämme julkaisemaan tanssijoiden kokemuksia kanavissamme!

Sosiaalisen median strategiassamme sisältöjen jakaminen eriytyi vuonna 2018 siten, että Facebookissa julkaistiin tanssiurheilutoimintaan liittyvää uutisointia sekä STUL:n omia ajankohtaisasioita, kun taas Instagram painottui kilpailukokemusten ja tapahtumien tiedottamiseen ja kuvien fiilistelyyn. Kuluneena vuonna tarjosimme myös mahdollisuutta välittää omia kilpailukuvia STUL:n kanavalle jaettavaksi tunnisteella #STULok18 ja kutsuimme kaikki jäsenseurat osallistumaan yhteisölliseen joulukalenteriin, jossa osallistuneita jäsenseuroja on esitelty joulukuun alusta lähtien. Jäsenseurojen esittely jatkuu yhä niin kauan kun osallistuneita seuroja riittää! Jatkossa toivomme, että seurapostiin ilmoitetaan mahdollisesti useampiakin vastaanottajia, jotta seuratiedotteiden sisällöt jalkautuisivat seurojen toimintaan yhä varmemmin. Suosittelemme myös seuraamaan kanaviamme eri alustoilla kokonaisvaltaisen seuraamiskokemuksen saavuttamiseksi.

Pyrimme alkavana vuonna tehostamaan liiton ja seurojen välistä yhteistyötä sekä viestintää eri tapahtumien ja tempausten osalta, jotta jokainen voisi kokea liiton tarjoavan yhtäläisiä mahdollisuuksia tulla esille ja kertoa omasta tekemisestään. Seurojen tarttuessa mahdollisuuksiin ja ohjeistuksiin myös liitto pystyy tarjoamaan yhä relevantimpia sisältöjä ja tuomaan tapahtumia esiin tavalla, jolla seurat haluavatkin näkyä. Ilman seurojen omaa aktiivisuutta jää tulostiedotuksen ja viestinnän volyymista paljon, kuten kuluneena vuonna on saattanut joltain osin huomata. Toimittamattomista tiedoista on haastavaa kertoa eteenpäin. Taustalla on myös valinta pyrkiä aktivoimaan seuroja osallistumaan ja pitämään kiinni omasta osuudestaan tulostiedotuksen mahdollistamisessa sekä hyödyntämään tarjolla olevia paikkoja kertoa toiminnastaan. Viestintäkoordinaattorina olen pyrkinyt pitäytymään monikanavaisesti jokaisen tietoon tuoduissa tulostiedotusohjeissa. Vuoden 2019 tulostiedotusohjeet julkaistaan heti alkuvuodesta. Tulevalle vuodelle tullaan neuvottelemaan myös lisää resursseja tiedotukseen, jotta itse työn tekeminen olisi mahdollista ja liiton viestintä pystyisi vastaamaan kanavien sekä yleisön tarpeisiin ja toiveisiin.

Rock- ja swingtanssiseurat ja -urheilijat ovat olleet huikean aktiivisia omasta toiminnastaan kertomisessa ja kontaktoidut seurat ovat ottaneet urheilijoiden haastattelutehtävän päättäväisesti vastaan, mikä on hienoa. Kaikki yhteistyö jäsenseurojen kanssa on ollut positiivista! Toivottavasti kaikki kilpailuja järjestävät seurat aktivoituvat ilmoittamaan yhteyshenkilönsä vuoden 2019 kilpailutiedotusta varten. Kiitos kaikesta yhteistyöstä, johon tiedotuksen osalta on tänä vuonna lähdetty!
Tehdään tanssiurheilusta yhä näkyvämpää sekä yhteisöllemme että suuremmalle yleisölle vuonna 2019.

Viimeisen blogitekstin tiimoilta, 2018
Rauhallista joulunaikaa ja liikkuvaista uutta, alkavaa vuotta 2019
– Kaisu Tomperi
STUL, viestintäkoordinaattori

koordinaattorin Blogikirjoitukset 2018

Helmikuu: Someurheilijan profiili
Maaliskuu: 5 + 2 vinkkiä hyvään urheiluhaastatteluun
Huhtikuu: Kuuntelemisen tärkeydestä
Toukokuu: Tanssi kilpailun voittajana
Kesäkuu: Lavakausi
Heinäkuu: Miten Instagram muokkaa arvomaailmaa tanssiyhteisössä?
Elokuu: Päivityksiä uuden kauden aloitukseen
Syyskuu: Tavoitteiden asettamisesta
Lokakuu: Muille kertomista vai itsensä muistuttamista
Marraskuu: Tanssin harrastamisessa ja harjoittelussa tärkeintä on tämä hetki
Joulukuu: Peruutuspeilissä 2018


Tanssia ja viestintää tanssiurheilun lajiliiton liikkuvasta toimistosta. Viestintäkoordinaattorin pohdintoja STUL:n blogissa joka kuun 20. päivä / 2018.

Alla oleva linkki avautuu toisella sivustolla:

 Osallistu keskusteluun liiton Facebook-sivulla!

Huippu-urheiluvaliokunnan valmentajakysely

JULKAISTU: 20.12.2018, KATEGORIAT: Seuratiedotteet

Huippu-urheiluvaliokunnan valmentajakysely on nyt avattu sekä suomeksi että englanniksi.

Alla oleva linkki avautuu toisella sivustolla:

Kyselyyn pääset tästä

Kyselyn tarkoituksena on kerätä pohjatietoa mm.  18.1. Tampereella  järjestettävässä valmentajafoorumissa käytävään keskusteluun.

Erityisesti vastauksia kaivataan ylempien tasoluokkien valmentajilta ja ohjaajilta, mutta kaikki vastaukset ovat tervetulleita.

Huippu-urheiluvaliokunta toivoo, että myös seurat informoisivat omia valmentajiaan tästä kyselystä kuten myös valmentajafoorumista.

Kysely on anonyymi ja tietoja käytetään ainoastaan huippu-urheilun valmennuksen kehittämistyön taustamateriaalina. Aineisto on vain huippu-urheiluvaliokunnan ja tarvittaessa koulutusvaliokunnan jäsenten käytössä. Yksittäisten vastaajien tietoja ei raportoida.

STUL survey for coaches and teachers is now open for responses both in Finnish and in English.

Link below opens on another site:

You find the the survey here

The purpose of the survey is to collect basic information for the discussions in coaches forum to be organized in Tampere Jan. 18th .

Especially we wish to receive responses from the coaches and teachers of top level dancers, but responses from all coaches and teachers are welcome.

The top-sports committee also wishes that dance clubs inform their own coaches and teachers about this survey as well as about the up-coming coaches forum.

The survey is anonymous and information will be used only as background data in the development of coaching. The data will only available to the members of top sports committee,  and education committee if needed. Individual responses will not be reported.

 

Kilpailulisenssit ostettavissa

JULKAISTU: 20.12.2018, KATEGORIAT: Kilpailutiedotteet, Seuratiedotteet

 

Lapsipareja tapahtumassaKilpailulisenssin ja siihen kuuluvan tapaturmavakuutuksen, Sporttiturvan,  tuoteseloste on ladattavissa tästä, suosittelemme tutustumaan tuoteselosteeseen huolella. Sporttiturvan tarjoaa OP.

Pikaohje tunnusten luomiseen sekä lisenssin ja vakuutuksen ostoon.

Vakio- ja latinalaistanssien, rock’n’swing -tanssien, pyörätuolitanssin ja sports aerobicin kansallisen kilpailulisenssin ostoon sivulla www.suomisport.fi.

Rekisteriseloste
Seloste käsittelytoimista

  • Urheilija/tukihenkilö sitoutuu noudattamaan kulloinkin voimassa olevaa Suomen antidopingsäännöstöä ja sitoutuu olemaan osallistumatta minkäänlaiseen urheilukilpailujen manipulaatioon, ja mikäli hän sellaista havaitsee joko itselle ehdotettuna tai muutoin, hän sitoutuu ilmoittamaan siitä välittömästi omalle lajiliitolleen ja Suomen urheilun eetttinen keskus SUEK ry:lle.
  • Ostaessani lisenssin ymmärrän, että osallistuessani Suomen Tanssiurheiluliiton kilpailutapahtumaan osallistun julkiseen tapahtumaan, jossa Tanssiurheiluliitolla ja kilpailunjärjestäjällä sekä heidän valtuuttamillaan on lupa kuvata ja videoida ja käyttää syntyvää materiaalia tapahtuman aikana ja myöhemmin. Kuvatulla henkilöllä ei ole oikeutta saada korvausta materiaalin käytöstä. Materiaalin muuhun käyttöön kuvatuilta pyydetään erillinen lupa.  Kilpailun tulokset ovat julkisia. Annan luvan tulosten julkistamiseen myös liiton www sivuilla. Annan suostumukseni nimeni näkymiseen kilpailutuloksissa.
  • Lisenssi ja vakuutus ovat voimassa ainoastaan Suomen Tanssiurheiluliiton kilpailutoiminnassa : (paitsi FDO:n lajeilla on oma urheiluvakuutus).
  • Lisenssitietoja, kuten esimerkiksi seuranvaihtoja, voi liitto siirtää seuralta toiselle.
  • Tietoja ei poisteta automaattisesti SuomiSportista jäsenyyden päättyessä, vaan erikseen pyydettäessä.

Disco-, street- ja performing -arts -tanssien urheiluvakuutuksen voi ostaa FDO:n sivuilta.

Alla oleva linkki avautuu toisella sivustolla:

Tuplaturva – liikunnan toiminnanvastuuvakuutus sekä vapaaehtoistyön tapaturmavakuutus

Alla oleva linkki avautuu toisella sivustolla:

Sattuiko tapaturma? Ohjeistus tässä.

Osallistuttaessa kansainvälisiin kilpailuluokkiin edellytetään lisäksi rekisteröitymistä ja kilpailuyksikön muodostaminen kansainväliseen kilpailijakortistoon. Kansainvälinen kilpailulisenssi on maksullinen. Katso usein kysyttyjä kysymyksiä.

Alla olevat linkit avautuvat toisella sivustolla:

WDSF: Rekisteröityminenkilpailijakortisto
WRRC: Rekisteröityminenkilpailijakortisto
FISAF: ota yhteyttä toimisto (ät) tanssiurheilu.fi
IDO: ota yhteyttä toimisto (ät) fdo.fi
IPC: ota yhteyttä toimisto (ät) pyoratuolitanssi.fi

Liittohallituksen päätöksiä 2.12.2018

JULKAISTU: 20.12.2018, KATEGORIAT: Seuratiedotteet

Liittohallitus kokoontui vuoden 2018 viimeiseen ja vuoden 2019 ensimmäiseen kokoukseensa sunnuntaina 2.12.2018.

Asialistalla käsiteltiin mm. seuraavia asioita:

  • Kirjattiin pöytäkirjaan päätös hakea Boogie Woogie World Cup -kilpailua jo myönnetyn PM-kilpailun yhteyteen.
  • Jatkettiin vakio- ja latinalaistanssien lajipäällikön toimikautta 30.9.2019 saakka, samaan ajankohtaan RS-lajipäällikön sopimuksen keston kanssa.
  • Myönnettiin liiton ansiomerkkejä seurojen hakemuksesta.
  • Merkittiin tiedoksi Olympiakomitean Huippu-urheiluyksikön positiivinen palaute liiton huippu-urheilusuunnitelmasta
  • Merkittiin tiedoksi seurakehittäjän raportti auditoinneista ja seurojen laatuohjelmasta
  • Vueltan, Nur-Dancen ja AlfaDC:n jäsenyys liitossa päättyy 31.12.2018. Saatiin ennakkotietoa Lahden tanssiurheiluseurojen yhdistymisestä.
  • Päätettiin liittyä Suomen Valmentajat ry:n jäseneksi.
  • Merkittiin tiedoksi valmentajafoorumi 18.1.2019 sekä siihen liittyvä kysely.
  • Hyväksyttiin boogie woogie -maajoukkueen kokoonpano: aikuisissa Juho Päivinen-Mari Munne, Masi Saurén – Anna Tyutyunyuk, Samuli Kalliala-Pinja Sarviluoma ja junioreissa Kimi Manner – Nea Nousiainen.
  • Laajennettiin varajäsenten läsnäolo-oikeus hallituksen kokouksiin, ilman äänioikeutta ja matkakustannusten korvauksia.
  • Päätettiin, että ne VL-kilpailut, joihin LH määrää juryn, niin liitto maksaa juryn kulut (palkkio 100 e + matkat liiton matkustussäännön mukaisesti).
  • Tanssiurheiluliiton hallitus 2019 järjestäytyi: 1. varapj Marko Tolvanen, 2. varapj Riikka Pentikäinen. Valiokuntien/jaosten puheenjohtajista päätettiin: Huippu-urheilu Pasi Lind, Vakio- ja latinalaistanssijaos Marko Tolvanen, Rock’n’swing -jaos Outi Paavola, Seuratoiminta Pirjo Bovellán, Viestintä ja markkinointi Harri Harjula, Talous ja hallinto Leena Liusvaara. Kokoonpanot ja muut puheenjohtajuudet hyväksytään seuraavassa kokouksessa tammikuussa.
  • Seuraava kokous 25. – 27.1.2019.

Toimisto suljettuna pyhien ajan

JULKAISTU: 19.12.2018, KATEGORIAT: Seuratiedotteet, Uutiskirje

Tanssiurheiluliiton toimisto siirtyy pian pyhien viettoon ja on suljettuna joulun ja uudenvuoden ajan 22.12.2018 – 1.1.2019.

Tanssillista joulua ja rytmikästä uutta vuotta kaikille tanssiurheilun ystäville!

 

Jäsenrekisteri oneDancessa tehdään vuodenvaihteen huoltotöitä ja mm. ikäsarja-ajot 31.12.2018 – 6.1.2019. Älä käytä rekisteriä tuona aikana!

Seurojen jäsenluettelot tilanteessa 31.12.2018 (henkilön nimi ja kotipaikka) on toimitettava liittoon sääntöjen mukaisesti 15.1.2019 mennessä. Mikäli jäsenluettelo on kunnossa oneDancessa, riittää ilmoitus toimistolle jäsenten lukumäärästä ja siitä, että yhdistyslain mukainen lista on tulostettavissa sieltä suoraan. Huomioikaa oneDancen vuosihuolto, jonka aikana järjestelmää ei saa käyttää.

Vuoden 2018 kirjanpito suljetaan 10.1.2019, eli vuodelle 2018 kohdistettavat maksut (esim. myönnetyt tuet) tulee olla laskutettuna viimeistään 6.1.2019.

OneDance pois käytöstä 31.12.2018 – 6.1.2019

JULKAISTU: 19.12.2018, KATEGORIAT: Seuratiedotteet, Uutiskirje

OneDance ja DanceCoren käyttöönotto 7.1.2019

Vuodenvaihteessa 31.12.2018 – 6.1.2019 tehdään OneDancessa vuodenvaihteen ajot ja kumpikaan järjestelmä ei ole käytössä. 7.1.2019 käyttöönotetaan DanceCore.

**

Seurojen jäsenluettelot 15.1.2019 mennessä

Seurojen jäsenluettelot tilanteessa 31.12.2018 (henkilön nimi ja kotipaikka) on toimitettava liittoon sääntöjen mukaisesti 15.1.2019 mennessä. Mikäli jäsenluettelo on kunnossa oneDancessa, riittää ilmoitus toimistolle jäsenten lukumäärästä ja siitä, että yhdistyslain mukainen lista on tulostettavissa sieltä suoraan. Huomioikaa oneDancen vuosihuolto, jonka aikana järjestelmää ei saa käyttää.

Baltic GP:ssa useita suomalaisia – Dmitri ja Alisa neljännesfinaaliin maailmanmestaruuskilpailussa

JULKAISTU: 17.12.2018, KATEGORIAT: Tulostiedotteet, Vakio- ja latinalaistanssit

Kauden perinteinen päätöstapahtuma Baltic Grand Prix Latvian Riiassa oli joululoman aloitus myös monelle suomalaisparille.

Lauantaina tanssitussa nuorison maailmanmestaruus-latinalaistanssikilpailussa Dmitri Borovski – Alisa Alexandrova tanssivat 1/4 -finaaliin sijalle 21. Eetu Lämsä – Emilia Prykäri sijoittuivat sijalle 51. Kilpailuun osallistui 79 paria.

WDSF Youth Latin maailmanmestaruusvoittoon tanssi pari Egor Kulikov – Maria Goroshko (RUS), jotka ovat myös hallitsevat Euroopan mestarit. Pari siirtyy yleiseen luokkaan tammikuussa.

Lauantaina tanssitussa World Open -vakiotanssikilpailussa Swivelin Toivo Markozov – Elisa Niinistö ponnistivat toiselle kierrokselle olleen kisan lopputuloksissa 38. Mikael Hagelstam – Jekaterina Selitseva (TK Master) olivat kilpailun 51. Luokkaan starttasi 67 paria.

Sunnuntain avoimen pääluokan WDSF International Open Latin -starttilistalla oli useita suomalaispareja. Ilahduttavasti 24:ään mahtui kaksi paria; Markus Ranta – Alisa Heino (TK Master) tanssivat neljännesfinaaliin sijalle 19 ja Laszlo Kalmar – Kastanja Rauhala (Swivel) sijalle 22. Lauantaina MM-debyyttinsä tanssineet Borovski – Alexandrova (TK Master) olivat luokan 27., Mika Sirolinna – Laura Lackman (Vakita) 44. ja Pierluigi Videsott – Netta Leppiniemi (Swivel) 48. Muut suomalaiset Matti Kaksonen – Silja Rauhala (Vakita) 61., Hagelstam – Selitseva 63., Otto Hanski – Sinikka Riskilä (Fregolina) 72. ja Esa-Petter Österman – Milla Partonen (Vakita) 74.

International Open Latin -voittoon tanssi Timur Imametdinov – Nina Bezzubova (GER), jotka sijoittuivat juuri edellisenä viikonloppuna Shanghain Grand Slam -finaalissa kolmenneksi.

Youth Open Latin -luokassa Henrik Saastamoinen – Iida Johansson (Fregolina) olivat 43. Hagelstam – Selitseva 62. ja Rodion Mudarissov – Emilia Shchurova (TK Master) 64. Luokassa starttasi 76 paria.

Youth Open Std -luokassa Henrik ja Ida pääsivät hienosti toiselle kierrokselle, ollen lopputuloksissa 43. (68)

Senioriluokissa useat suomalaisparit loistivat tutulla tavallaan

Seuraava linkki avautuu toisella sivustolla: katso kaikki tulokset tästä ja tästä

Latinalaistanssivoitollaan Timo Lindfors – Katja Krutovskaya-Kauppinen nousivat  Senior II Latin – World Ranking -listan kärkeen.

Baltic GP -viikonlopun kolme päivää koostuvat useista muistakin luokista, joissa suomalaiset hakivat menestystä. Seuraava linkki avautuu toisella sivustolla: katso tuloksia myöhemmin täältä

BreakSM 2018

JULKAISTU: 16.12.2018, KATEGORIAT: Breaking, Kilpailutiedotteet, Mediatiedotteet, Tulostiedotteet

Tapahtuman mainosjulisteLauantaina Helsingissä kilpailtiin BreakSM 2018 -kilpailut, joka on monen b-boyn ja b-girlin vuoden kohokohta Suomessa. Kilpailut järjestettiin avoimena SM-tapahtumana, ja mukana olikin aiempaa enemmän osallistujia ulkomailta. Kunkin sarjan voittajat palkittiin tilaisuudessa rahapalkinnoin ja suomenmestareiksi kruunattiin kussakin sarjassa parhaiten pärjännyt suomalainen tanssija tai crew.

Break-tanssija käsinseisonnassa Nuori b-boy hymyilee palkintoineen

Avoimen sarjan 1 vs1 -battleihin osallistui huikeat 48 osallistujaa, joista voittajaksi tanssi B-boy Dale, Venäjä. Koska semifinaaleissa ei ollut suomalaisia, mittelöitiin suomenmestaruudesta erillisenä 3-way-battlena, B-boy Kiflen, Samtasticin ja B-boy Haikun kesken. B-boy Haiku voitti mestaruuden toistamiseen.

Breikin SM-kilpailuun osallistui tänä vuonna 14 b-girliä ja kovatasoisessa sarjassa voittajaksi suoriutui B-girl Tata ja suomenmestarina palkittiin B-girl Remote.

Nuorten, eli 14-vuotiaiden ja sitä nuorempien, sarjan suomenmestaruuden voitti Lil Musketeer.

Crew-sarjan voittajiksi tanssi Venäjältä kilpailemaan saapunut ryhmä FYXO Crew. Floorphilia oli sarjassa toisella sijalla ja samalla suomenmestari.

Ryhmäkuva voittajista mitalit kaulassaan

BreakSM-kilpailujen tuomareina toimivat tänä vuonna Den (UKR / Ruffneck Attack, Fast Bodies), Bruce Wayne (FRA / Kings Only) sekä Show Of The Year 2018 -tapahtuman b-girl-sarjan hopeaa voittanut b-girl Ramona (FIN / Floorphilia).

Tanssija kädet lattiassa Tanssija lennokkaassa asennossa Break-tanssija lattialla käsivartensa varassa, jalat ilmassa Tapahtuman mainosjuliste

Illan aikana breikkiyleisölle esiintyivät lisäksi Street Ninjas show case -esityksellä, jonka koreografiasta vastasivat DCA:n Ramona Panula ja Riina Harju. Koko pitkän päivän kisapaikkana toimineessa Gloriassa päästiin nauttimaan hyvästä musiikista dj:iden Plash One (POL), Mista Tibbz (FIN), TuhoJuho (FIN) ja MishaS (FIN) pyörittäessä levyjä.

Lue lisää kisojen tiimoilta BreakSM-ennakkotiedotteesta!

Tulokset, lauantai 15.12.2018

Riga – Latvia on 15 December 2018 Riikassa lauantaina tanssituissa WDSF:n avoimissa nuorten vakiotanssikilpailussa Suomen urheilijapari Henrik Saastamoinen ja Iida Johansson tanssivat sijalle 43. Sarjan voittivat Venäjän Ivan Reshetnikov ja Elizaveta Kharinova, toiselle sijalle tanssivat Ilya Gasanov – Liudmila Raevskaya, Venäjä ja kolmansiksi tulivat Aleksandr Tishuk – Katsiaryna Shibeko, Valkovenäjä.

Alla oleva linkki avautuu toisella sivustolla:

Tulokset löydät täältä.

Bulgariassa, Varnassa, käytyihin kansainvälisiin avoimiin aikuisten vakiotanssikilpailuihin osallistuneen suomalaisparin, Anton Kurttilan ja Nina Andersonin, osalta tuloksia ei vielä olla julkistettu.

Ennakkotiedote: BreakSM 2018 lauantaina 15.12.

JULKAISTU: 14.12.2018, KATEGORIAT: Breaking, Kilpailutiedotteet, Mediatiedotteet

Break SM 2018 -kilpailut järjestetään tulevana lauantaina, 15.12.2018, Helsingin Gloriassa, Tapahtumassa pääset näkemään maamme kovinta B-boying- ja B-girling-osaamista kansainvälisellä twistillä.

Break SM -tapahtuman mainosjulisteKilpailut järjestetään avoimena SM-tapahtumana, mikä tarkoittaa, että kilpailuun on mahdollista osallistua myös maamme ulkopuolelta. Voittajiksi palkitaan kussakin sarjassa parhaiten pärjännyt suomalainen tanssija tai crew. Tapahtumaa järjestävää työryhmää luotsaava Suomen B-boy-liiton (SBL) puheenjohtaja, Alex Gyllenbögel, toteaa, että tänä vuonna luvassa on kovatasoisimmat Suomessa käydyt break-kisat, joihin on osallistumassa aiempaa enemmän myös tanssijoita ulkomailta.

“Monelle suomalaiselle BreakSM on ainut vuotuinen ja odotettu tapahtuma. Se on korkein mittari omasta tasosta Suomen scenessä. Mutta jos täällä pärjää, pärjää missä päin maailmaa vain.”

Suomalaisen break dance -osaamisen kovatasoisuutta on tunnustettu ulkomaita myöten jo vuosia ja kansainvälinen kiinnostus BreakSM-kilpailua kohtaan on kasvava. Avoin kilpailukonsepti tarjoaa tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta sen kaikissa muodoissa sekä auttaa paikantamaan tanssijoiden osaamisen tasoa laajemminkin lajin sisällä.

BreakSM-kilpailujen tuomareina nähdään tänä vuonna Den (UKR / Ruffneck Attack, Fast Bodies), Bruce Wayne (FRA / Kings Only) sekä Show Of The Year 2018 -tapahtuman b-girl-sarjan hopeaa voittanut b-girl Ramona (FIN / Floorphilia). Hyvästä musiikista vastaavat dj:t Plash One (POL), Mista Tibbz (FIN), TuhoJuho (FIN) ja MishaS (FIN)

Suuren yleisön eteen break dancing, eli b-boying ja b-girling, pääsivät viime lokakuussa, Buenos Airesin nuorten Olympialaisten myötä, breakingin ollessa yksi uusista olympialaislajeista. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun tanssiurheilu on hyväksytty mukaan Olympialaisiin. Suomalainen b-girl Anniina “AT” Tikka kutsuttiin nuorten Olympialaisiin urheilun roolimalliksi sekä tuomaroimaan nuorten olympialaisbreakingia 2018. Lue lisää breakingista nuorten Olympialaisissa 2018.

Kysyttäessä, millainen olisi SBL:n uudenvuodenlupaus vuodelle 2019, Gyllenbögelin vastaus kuuluu: “Muutos lähtee marginaalista, joten ole hyvä roolimalli.”

 

Tule lauantaina nauttimaan urbaanista yhteisöllisyydestä ja onnistumisen ilosta Helsingin Gloriaan, osoitteeseen Pieni Roobertinkatu 12 ! Tapahtuma alkaa juniorisarjoilla jo klo 13:00.

Alla oleva linkki avautuu toisella sivustolla:

 Tarkista kilpailujen yhteydessä järjestettävät break tanssin workshopit osoitteesta www.breaksm.net

Alla olevat linkit avautuvat toisella sivustolla:

 Kuuntele YouTubesta BreakSM ennakkobodcast youtubessa

BreakSM 2018 -kilpailujen verkkosivut