Kategoria: Kansainväliset asiat

Kansainvälinen Olympiakomitea sanoi tanssiurheilulle ”Kyllä”

JULKAISTU: 25.6.2019, KATEGORIAT: Breaking, Kansainväliset asiat, Mediatiedotteet

Kaavio otsikolla The processSveitsin Lausannessa parhaillaan koolla oleva Kansainvälisen Olympiakomitean vuosikokous, 134th IOC Session, hyväksyi tänään järjestäjäkaupunki Pariisin esityksen sisällyttää breaking vuoden 2024 kesäolympialaisten ohjelmaan. Lopullinen vahvistus breakingin sisällyttämisestä Pariisin kilpailuohjelmaan tulee kuitenkin vasta Tokion olympialaisten jälkeen joulukuussa 2020.

”Tämä on suuri voitto ja iloinen asia koko tanssiurheilulle, ei vain breakingille. IOC on löytänyt breakingissa nuorekkaan ja nuorisoon vetoavan, positiivisen uuden lajin. Kansainvälisen tanssiurheilun kattojärjestön, World DanceSport Federation:n muut lajit, mukaan lukien vakio- ja latinalaistanssit tulevat myös kokemaan kilpailumuodoissaan uudistuksia lähiaikoina; sporttisuus ja nuorekkuus ovat myös niiden lajien osalta kehittämisen kannalta tärkeitä, mikäli lajiperheen muutkin jäsenet ovat tulevaisuudessa raottamassa olympialaisten ovea. Uusi kansainvälinen Sport Series -kilpailusarja tulee olemaan osa tätä koko lajiperheen kehitystyötä”, totesi Tanssiurheiluliiton puheenjohtaja Leena Liusvaara iloisena ja erittäin tyytyväisenä, ja jatkoi: ”Tanssiurheilun olympiastatus on pitkällisen työn johdosta nyt saavutettu – tämä avaa kaikille lajiperheen harrastajille ja seuraajille uusia ulottuvuuksia.”

Näkymä kokouksesta

Päätöstä edeltävässä keskustelussa kiiteltiin etenkin World DanceSport Federation (WDSF) hyvää hallintoa, toimiston sijaintia Lausannessa sekä breakingin läpinäkyvää arvostelusysteemiä, jotka edesauttoivat positiivisen päätöksen syntyyn.

World DanceSport Federation (WDSF) on Kansainvälisen Olympiakomitean (IOC) ja Global Association of International Sports Federations (GAISF) tunnustama tanssiurheilun maailman kattojärjestö, sekä International World Games Association, World Masters Games ja European Masters Games jäsen. Suomea World DanceSport Federationissa edustaa Suomen Tanssiurheiluliitto ry.

Linkki avautuu toisella sivustolla: Lisätietoa: WDSF tiedote 25.6.2019

Tanssiurheilua televisiossa 29. – 30.6.

Vuoden 2019 WDSF GrandSlam Series jatkuu. Vakio- ja latinalaistanssien suurin ja tärkein kilpailusarja sisältää viisi osakilpailua, joiden perusteella parhaiten rankingissa sijoittuneet parit kutsutaan joulukuiseen GrandSlam -finaaliin. Kaikki maailman parhaat parit ja lajin suurimmat supertähdet ovat mukana tällä kiertueella.

Yle tarjoaa suomalaisille mahdollisuuden nauttia koko GrandSlam -kiertueesta. 12 tuntia tanssiurheilua nähtävillä eturivin paikoilta käsin Ylen kanavilla.

Kesäkuun viimeisenä viikonloppuna nähdään koosteet Taipei Cityssä kesäkuussa käydyistä kiertueen toisista osakilpailuista.

Lähetysajat, Yle TV2:
Latinalaistanssit la 29.6.2019 klo 14:40
Vakiotanssit su 30.6.2019 klo 17:15

Ohjelmat selostaa Riikka Smolander-Slotte ja asiantuntijoina toimivat Merje Styf ja Mikko Kaasalainen.

 

Breakingin maailmanmestaruuskilpailut käyty Kiinan Nanjingissa

JULKAISTU: 23.6.2019, KATEGORIAT: Breaking, Kansainväliset asiat, Tulostiedotteet
Ramona Panula (lupa kuvan käyttöön saatu WDSF:stä)

(Artikkelia päivitetty 24.6.2019 klo 11:53, tulokset ovat vahvistuneet)

World DanceSport Federation (WDSF) juhli sunnuntaina näyttävästi kansainvälistä Olympic Day:tä vuoden 2019 breakingin MM-kilpailujen, the 2019 WDSF World Breaking Championship, merkeissä. Yli 150 b-boyta ja b-girliä 66 eri maasta oli läpäissyt kansalliset karsinnat ja kokoontui Kiinan Nanjingiin kilpailemaan maailmanmestaruuksista.

Miesten kilpailussa maailmanmestaruuden vei Menno Alankomaista. Hopealle sijoittui Issei Japanista ja pronssille Lussy Sky Ukrainasta. Suomalaismiehistä parhaan sijoituksen sai tähtistatuksella kilpailuun kutsuttu Johannes ”Hatsolo” Hattunen, joka vielä saavutti sijan 24. Toinen suomalaisedustaja Kimmo ”Haiku” Korpela rankattiin sijalle 35. Kilpailussa oli mukana yhteensä 93 b-boyta.

Naisten maailmanmestariksi kruunattiin japanilainen Ami, joka vei tittelin yhdysvaltalaisen Sunnyn silmien edestä hienon finaalibattlen jälkeen. Jilou Saksasta nappasi pronssia. Suomalaisnaisista tähtistatuksella kilpailukutsun järjestäjältä saanut ”Ramona” Panula (kuvassa) sijoittui upeasti sijalle 12. Myös naisten sarjassa oli kaksi suomalaiskilpailijaa, ja toinen edustaja Hanne ”Remote” Kauko sijoittui lopulta kilpailussa sijalle 43. Kilpailussa oli mukana 54 b-girliä.

Alkava viikko tulee olemaan tanssiurheilulle mahdollisesti hyvin merkittävä ja historiallinen, sillä Kansainvälisen Olympiakomitean vuosikokous, 134th IOC Session, tekee alustavan päätöksen breakingin mahdollisesta sisällyttämisestä Pariisin 2024 kesäolympialaisten kilpailuohjelmaan. Neljä lajia (breaking, rullalautailu, kiipeily ja lainelautailu) kattava esitys on käsittelyssä 24. – 26.6.2019 Sveitsin Lausannessa pidettävässä kokouksessa. Lopullinen päätös breakingin sisällyttämisestä Pariisin kilpailuohjelmaan tulee kuitenkin vasta Tokion olympialaisten jälkeen joulukuussa 2020.

Breaking saavutti suuren suosion nuorten olympialaisissa Buenos Airesissa vuonna 2018. Breaking on myös valittu kilpailuohjelmaan vuoden 2019 World Urban Games -tapahtumassa. Tapahtumassa esitellään uusia, nousevia, erityisesti kaupunkiympäristöön sopivia urheilulajeja. Kiinan Nanjingissa käydyt MM-kilpailut toimivat tämän tapahtuman karsintakilpailuna. Lista niistä 12 b-boysta ja 12 b-girlistä, jotka karsiutuivat mukaan syyskuussa Budapestissa (Unkari) järjestettävään kilpailuun, julkaistaan lähipäivinä World DanceSport Federationin toimesta.

***

World DanceSport Federation (WDSF) on Kansainvälisen Olympiakomitean (IOC) ja Global Association of International Sports Federations (GAISF) tunnustama tanssiurheilun maailman kattojärjestö, sekä International World Games Association, World Masters Games ja European Masters Games jäsen. Suomea World DanceSport Federationissa edustaa Suomen Tanssiurheiluliitto ry.

Breaking maailmanmestaruuskilpailu sunnuntaina Kiinassa

JULKAISTU: 20.6.2019, KATEGORIAT: Breaking, Kansainväliset asiat, Mediatiedotteet

Varhain sunnuntaiaamuna, Kansainvälisenä Olympiapäivänä 23. kesäkuuta käydään vuoden 2019 WDSF World Breaking Championship Kiinan Nanjingissa.

Yli 150 b-boyta ja B-girliä 66 eri maasta on mukana kamppailemassa maailmanmestaruuksista. Suomesta kilpailussa ovat mukana Hatsolo ja Haiku miesten sarjassa sekä Ramona ja Remote naisten sarjassa.

Kilpailutapahtumat käynnistyvät Suomen aikaa klo 07:00 sunnuntaiaamuna. Linkit avautuvat toisella sivustolla: Olympic Channel välittää kilpailun Round Robin -kierroksesta alkaen, Suomen aikaa klo 8:30 lähtien. Kaikki battlet Round Robin -kierrokselta eteenpäin tallennetaan DanceSportTotal YouTube -kanavalle, joten kilpailun ja omien suosikkien seuraamismahdollisuuksia on runsaasti!

Ota myös seurantaan BreakingForGold Facebook ja Instagram, jotta pysyt fiiliksissä ajantasalla!

Linkki avautuu toisella sivustolla: Lisätietoa kilpailusta WDSF:n sivuilta

 

Sergey Belyaev valittu kansainväliseen luottamustehtävään

JULKAISTU: 8.6.2019, KATEGORIAT: Kansainväliset asiat, Mediatiedotteet

Tanssiurheilumaailma on kokoontunut Unkarin Budapestiin World DanceSport Federation:n (WDSF) vuosikokousviikonloppuun. Paikalla on yli 150 delegaattia ja vierasta edustamassa noin 60 maata. Viikonloppu sisältää useita kokouksia ja lauantaisen Open Forumin, ja huipentuu WDSF Annual General Meeting (AGM):iin sunnuntaina.

WDSF Continental Association of Europe (DanceSport Europe) piti oman vuosikokouksensa perjantaina. Kokouksessa valittiin DSE Managing Board seuraavalle neljälle vuodelle. Sergey Belyaev Suomesta äänestettiin DSE Treasurer:n tehtävään ylivoimaisella ääntenenemmistöllä.

Suomalaisedustus Euroopan maanosaliiton hallinnossa sai siis jatkoa, sillä liiton puheenjohtaja Leena Liusvaara toimi Ordinary Member:n asemassa edellisen nelivuotiskauden. Hän ei asettunut ehdolle uudelleen.

DSE presidentiksi valittiin Robert Wota Puolasta ja varapresidentiksi Davide Cacciari Italiasta. Romanian Cristian Gheorghe Parnescu valittiin General Secretaryn tehtävään ja Sergey Belyaev Suomesta Treasureriksi. Kolme Ordinary Member -paikkaa saivat Guy Rosen (Luxemburg), Frederic Mosa (Ranska) sekä Alberto Rodrigues (Portugal). Financial Controller tehtävään valittiin Lior Belenky (Israel) ja Guy Simon (Luxemburg).

DSE Managing Boardin henkilöt

Tuloksia Nuorison latinalaistanssien EM-kilpailusta

Nuorison latinalaistanssien Euroopanmestaruuskilpailut järjestettiin Chisinaussa Moldovassa 20.4.2019.

Suomalaispareista Eetu Lämsä – Emilia Prykäri (DSC Oulu) tanssivat toiselle kierrokselle ja sijalle 37. Vuotta aikaisemmin pari oli EM-kilpailussa 26.

Olli Seppänen – Peppi Kodis (DSC Oulu) puolestaan sijoittuivat jaetulle 43. sijalle. Tämä oli Seppäsen ja Kodiksen ensimmäinen kansainvälinen edustuskilpailu.

Kumpikin pari kuuluu Suomen vakio- ja latinalaistanssien maajoukkueeseen.

Kisan voitto meni kotiyleisönsä edessä tanssivalle moldovalaisparille Vladislav Untu – Polina Baryshnikova, hopea Venäjälle parille German Pugachev – Ariadna Tishova ja pronssi Tšekin tasavaltaan parille Marian Hlavac – Tereza Maturova.

Linkki avautuu toisella sivustolla: Katso kilpailun tulokset

WDSF Grand Slam Series in Italy 13.-14.7.

JULKAISTU: 23.4.2019, KATEGORIAT: Kansainväliset asiat, Kilpailutiedotteet

Italian DanceSport Federation is glad to welcome you to WDSF Grand Slam Series in Italy on 13-14 of July 2019, that will take place in Rimini during our National Championships where athletes from all categories and classes will compete from July 4 to 14.

Please find below the link to the official FIDS web page with all the info concerning WDSF Grand Slam. (Opens on another site)

www.federdanza.it

Terveiset Seniori I vakiotanssien maailmanmestaruuskilpailuista Berliinistä

Parit Harri Harjula - Sanna Kakko ja Pasi Rautio - Minttu Pajunen Suomen lippuineenPääsäisviikonloppuna tanssittiin Seniori I -ikäsarjan vakiotanssien maailmanmestaruuskilpailut Berliinissä Saksassa. Kilpailuun osallistui yhteensä huikeat 192 paria ympäri maailmaa.

Suomen senioripareista mukana olivat Harri Harjula – Sanna Kakko (Vakita) ja Pasi Rautio – Minttu Pajunen (Volta).

Harjula – Kakko ylsivät jaetulle 74. sijalle.

”Ensimmäisissä yhteisissä maailmanmestaruuskisoissa ja todella kovassa seurassa tanssimme mielestämme tämän hetkistä parasta omaa tanssiamme. Joten pakko olla tyytyväinen! Tästä on hyvä jatkaa”, Harri ja Sanna raportoivat.

Pari lähettää terveiset myös kaikille Suomen senioritanssijoille: ”Lähtekää rohkeasti ulkomaille kokemaan, millainen kansainvälinen taso on!”

Raution ja Pajusen sijoitus oli jaettu 146.

”Iso lattia toimi meille, ja saimme hyvää vauhtia tuleviin 10-tanssin maailmanmestaruuskilpailuihin”, kommentoivat Pasi ja Minttu. Seniori I -ikäsarjan 10-tanssin maailmanmestaruuskilpailut järjestetään 1.6. Unkarissa.

 

Maailmanmestaruus Venäjälle

Seniori I -ikäsarjan vakiotanssien maailmanmestaritittelin veivät Dmitry Vorobiev – Oxana Skripnik Venäjältä. Vuonna 2017 pari oli maailmanmestaruushopealla. Toisena edellisvuoden maailmanmestaruusvoittajat Fabian Wendt – Anne Steinmann Saksasta ja kolmantena edellisvuoden hopeamitalistit Corentin Normand – Laura Lozingue Ranskasta.

Alla oleva linkki avautuu toisella sivutsolla:

Katso kilpailun tulokset

WDSF:n lippu ja osallistujamaiden edustajat lippuineen