Tekijä: Alisa Heino

Nuoriso Euroopanmestaruuskilpailut

Nuoriso Euroopanmestaruuskilpailut latinalaistanssit Tallinnassa 26.04.2025

Nikita Shchurov – Angelina Ignatyeva 11./49.

Benjamin Ahti – Hede Liis Kilp 44./49.

Parit raportoivat kilpailuista liiton huoltajan Mikko Ahdin kautta:

Nikita ja Angelina: 

”Me ollaan tosi tyytyväisiä omaan suoritukseen ja päästiin tavoitteeseen eli semifinaalin, toki nälkä aina isompi ja tavoitteet korkealla. Kilpailuihin valmistautuminen meni suunnitelmien mukaan ja oli hyvä fiilis koko päivän. Olemme onnellisia että pääsimme edustamaan Suomea EM-kisoissa.”🇫🇮

Benjamin ja Hede:

”Kisatunnelma oli hyvä ja tanssimme ensimmäisen kierroksen ihan hyvin, mutta tiedämme että pystymme parempaan. Harmittavasti toinen kierros jäi muutaman rastin päähän. Tämä oli kuitenkin hyvä ensimmäinen arvokisa kokemus ja olemme kiitollisia että saimme edustaa Suomea EM-kisoissa.”🇫🇮

W. Dimitrii Kalistov – Luna Maria Albanese 🇩🇪

Tulokset TÄÄLTÄ.

Suomen nuoret tanssijat loistivat alle 21-vuotiaiden EM-kilpailuissa

JULKAISTU: 21.4.2025, KATEGORIAT: Yleinen

Alle 21-vuotiaiden latinalaistanssien Euroopan mestaruuskilpailut käytiin viikonloppuna, ja Suomea edusti kisassa kaksi paria: Mikke Luttinen – Miina Jauhiainen sekä Nikita Haruns – Anastasija Prikul.

Kilpailu keräsi yhteensä 27 paria ympäri Eurooppaa, ja suomalaisparit tanssivat vakuuttavasti edeten karsinnoista toiselle kierrokselle. Haruns ja Prikul sijoittuivat 13. sijalle, ja Luttinen ja Jauhiainen saavuttivat 16. sijan kilpailuissa.

Euroopan mestaruuden vei espanjalaispari Adria Hernandez – Emilija Ulcinaite.

Tuloksiin TÄÄLTÄ.

Tanssin superviikonloppu Valkeakoskella huipentui Rock’n’Swing -tanssien suomenmestaruuksiin

JULKAISTU: 15.4.2025, KATEGORIAT: Yleinen

Suomen Tanssiurheiluliitto yhdessä yhteistyöseurojen Cometsin ja Swing Teamin kanssa järjesti Valkeakoskella 12.–13.4.2025 tanssin todellisen superviikonlopun, joka kokosi yhteen kotimaisen ja kansainvälisen tanssiurheilun huiput.

Tapahtumaviikonloppu huipentui sunnuntaina käytyihin Rock’n’Swing -tanssien suomenmestaruuskilpailuihin.

Monille tanssijoille viikonloppu oli intensiivinen ja monivaiheinen, sillä ennen sunnuntain SM-mittelöitä kilpailtiin lauantaina Boogie Woogie World Cupissa sekä sunnuntaina Nordic Championships -kilpailuissa.

Tunnelma oli katossa koko viikonlopun ajan, ja kilpalattialla nähtiin toinen toistaan upeampia suorituksia.

Nostoja suomenmestaruustuloksista (Yleinen A -luokka):

  • Fusku: Kimi Manner – Ella Äijänaho
  • Bugg: Juho Päivinen – Ida Keränen
  • Boogie Woogie: Juho Päivinen – Ida Keränen

Valkeakosken tanssiurheilun superviikonloppu tarjosi yleisölle vauhtia, rytmiä ja unohtumattomia hetkiä – sekä jälleen muistutuksen siitä, kuinka elinvoimaista tanssiurheilu Suomessa on.

Kaikki SM tulokset TÄÄLTÄ!


Tanssin superviikonloppu Valkeakoskella

JULKAISTU: 13.4.2025, KATEGORIAT: Yleinen

Valkeakosken liikuntahalli täyttyi tanssin huumasta lauantaina 12.04.2025, kun kilpailtiin
Vakiotanssien Suomenmestaruuksista sekä Boogie Woogie World Cup!

Vakiotanssien Champion-luokan suomenmestaruuden voitti tanssiurheilupari Mikke Luttinen – Miina Jauhiainen.
Parille Champion -luokan vakiomestaruus oli ensimmäinen laatuaan. Parin esiintyminen sai yleisön syttymään. Voittajaparin haastattelu on katsottavissa Suomen Tanssiurheiluliiton somekanavissa.

Champion:
1. Mikke Luttinen – Miina Jauhiainen, DanceLine Tampere
2. Nikita Haruns – Anastasija Prikul, TanssiDans Kirkkonummi
3. Henrik Saastamoinen – Saana Pellinen, LaTeam Kaarina

Nuoriso:
1. Benjamin Ahti – Hede Kilp, Bolero Turku
2. Krisjanis Caunitis – Jessica Lappalainen, Lumets Helsinki
3. Felix Valtonen – Nelli Koivula, Vakita Vantaa

Juniori 2:
1. Jelisei Zemljannikov – Gertrude Sofia Kirkmann, TKMaster Helsinki
2. Mikael Lehtola – Charlotte Rissanen, DSCOulu Oulu
3. Aatu Halonen – Isela Leukkunen, DSCOulu Oulu

Juniori 1:
1. Okko Haatainen – Mira Gröhn, DSCOulu Oulu
2. Nooa Ruonala – Veera Mansikkaniemi, Bolero Turku
3. Maximilian Pehkonen – Olivia Ignatyeva, TKMaster Helsinki

Kaikkien luokkien vakiotulokset täältä!

Samana päivänä nähtiin myös kansainvälistä huipputanssia, kun Boogie Woogien World Cup toi Valkeakoskelle kilpailijoita eri puolilta maailmaa. Tapahtuma tarjosi yleisölle unohtumattoman kokemuksen ja monipuolisen katsauksen tanssiurheilun eri lajeihin.

Suomalaista menestystä niittivät Aaron Koivunen & Ida-Loviisa Koivunen!
Pari voitti Boogie Woogie World Cup -mestaruuden junioriluokassa.
Finaalissa heitä haastoivat ruotsalaiset, sveitsiläiset sekä ranskalaiset tanssiparit.

Boogie Woogie World Cup Main Class -luokassa kilpailivat Juho Päivinen – Ida Keränen sijoittuen pronssille jännittävässä finaalissa!

Kaikki Boogie Woogie World Cup tulokset täältä!

Suomen Tanssiurheiluliitto haluaa lämpimästi kiittää yhteistyöseuroja Comets ja Swing Team, jotka olivat mukana mahdollistamassa tämän upean kilpailupäivän järjestämisen.

Suomenmestarit

World Cup juniori

 

 

LIVE-lähetys lauantain 12.04. arvokilpailuista

JULKAISTU: 8.4.2025, KATEGORIAT: Yleinen
🔊🔊We will be LIVE on 12th of April at DanceSportFin YouTube -channel starting from 09.30am!
🎉Opening ceremony from 16.30pm & finals from 16.50 until 21.15!

Boogie Woogie World Cup & 🇫🇮Finnish Championships in Standard🏆

Follow the championships LIVE

###############

🔊🔊LIVE-lähetys lauantain 12.04. arvokilpailuista DanceSportFin YouTube -kanavalla klo 09.30 alkaen!
🎉 Avajaiset klo 16.30 alkaen & finaalit klo 16.50-21.15!

Boogie Woogie World Cup & 🇫🇮Vakiotanssien Suomenmestaruuskilpailut🏆

Seuraa kilpailua LIVENÄ

Tanssin päivä 29.4. & Unelmien liikuntapäivä 10.5.

JULKAISTU: 1.4.2025, KATEGORIAT: Yleinen

🎉💃 Tanssin päivä 29.4. & Unelmien liikuntapäivä 10.5. – Tehkää näkyvä tempaus! 🕺🎊

Hei tanssin ystävät! Onko seuranne valmis tuomaan tanssin ilon kaikkien ulottuville? Nyt on täydellinen tilaisuus järjestää jotain huikeaa ja näkyvää! 😍

🔥 Järjestäkää tempaus ja herättäkää huomiota! 🔥
Vielä ehditte suunnitella jotain ainutlaatuista. Olisiko näistä seuraavista jokin idea, jonka teidän seura voisi toteuttaa:

Avoimet ovet – Kutsukaa kaikki mukaan!
💃 Erikoistunti – Entä koko seuran salsatunti tai argentiinalaista tangoa?
👯 Tuo ystävä / vanhempi tanssimaan – Kaksin aina kivempaa!
🎭 Feissaus – Järjestäkää näyttävä tanssiesitys julkisella paikalla tai jalkautukaa flyjereiden kanssa kaupungin katukuvaan!
💰 Erikoishintainen tanssitunti – Houkutelkaa uusia tanssijoita!
🧘 Kehohuoltotunti – Näytä, miten hyvinvointi ja tanssi kulkevat käsi kädessä.
🏋️ Yhteinen fysiikkatreeni
📢 Tanssin hyödyistä kampanjointi – Miksi tanssi on parasta liikuntaa?

📩 Kerro tempauksestanne liitolle viimeistään 20.4.
Lähetä meille juttuvinkki osoitteeseen tiedotus@dancesport.fi, niin kokoamme yhteenvedon ja nostamme tempauksenne esiin kanavissamme!

Nyt on aika tuoda tanssi kaikkien tietoisuuteen – tehkää se näyttävästi! 💥💃🔥

Terveisiä Zagrebista WRRC:n AGM:stä

JULKAISTU: 10.3.2025, KATEGORIAT: Yleinen
Terveisiä Zagrebista WRRC:n AGM:stä Pirjolta & Juhalta!

Lauantain workshopeissa keskusteltiin mm.:
– Acrobatic rock’rollin (RR) uudesta arviointisysteemistä. Myös Boogie Woogie commissio on aloittanut vastaavan työn
– RR formaatioiden expancionista
– WRRC:n ja WDSF:n uudelleen allekirjoitetusta jäsenyyssopimuksesta

Sunnuntaina ohjelmassa olivat tavanomaiset vuosikokousasiat sekä:
– Valittiin vuodeksi 2025 Vice President of Legal Affairs Leo Beck, Saksa
– Valittiin suomalainen Outi Paavola Election Committeen puheenjohtajaksi
– Jatkettiin venäläisten urheilijoiden, toimihenkilöiden ja valmentajien osallistumiskieltoa WRRC:n toimintaan seuraavaan AGM:n saakka


Tarjoa liikuntaa senioreille

JULKAISTU: 6.3.2025, KATEGORIAT: Yleinen

IKILIIKKUJAN TEEMAVIIKKO 10-16.03.2025

Nyt on hyvä hetki nostaa myös seurojen senioritoimintaa esiin, sillä Ikiliikkuja-teemaviikkoa vietetään 10.–16.3.2025. Kun iäkkäitä kannustetaan liikkumaan, on hyvä hetki pysähtyä miettimään myös kohderyhmää seuratoiminnan näkökulmasta. Mitä mahdollisuuksia tämä kasvava joukko voisi tuoda toimintaan? Ikiliikkuja-viikkoon voi osallistua monella tapaa esimerkiksi järjestämällä avoimet ovet -tapahtumia, organisoida liikuntatapahtuman, markkinoida kevään liikuntatarjontaa tai ottaa liikkumisen puheeksi iäkkään kanssa.

Toiminnan järjestäminen voi sopia hyvin esimerkiksi seuroille, joilla on omia tiloja. Tilat ovat usein päivällä tyhjillään ja eläkeläisillä on silloin aikaa liikkua. Tarjoamalla liikuntaa senioreille:

  • ohjaajien osaaminen monipuolistuu,
  • yhteistyö kunnan kanssa vahvistuu,
  • tilojen käyttöaste nousee ja
  • jäsenmäärä kasvaa.

Lue lisää täältä!

Seniori tanssi

Hyödynnä näkyvyytesi tanssin superviikonlopussa Valkeakoskella 12.–13.4.2025!

JULKAISTU: 5.3.2025, KATEGORIAT: Yleinen

Hyödynnä näkyvyytesi tanssin superviikonlopussa Valkeakoskella 12.–13.4.2025!

Suomen Tanssiurheiluliitto tarjoaa tanssiurheiluseuroille, tanssikouluille ja yhteistyökumppaneille upean mahdollisuuden mainostaa toimintaansa huippuluokan tapahtumassa!

Mainosvaihtoehdot:

📌 Laitamainos (60 cm x 120 cm) + screeninäkyvyys – 300 € (alv 0 %) + mainoksen tekokoulut 50 € (alv 0 %)

📌 Pelkkä screeninäkyvyys – 150 € (alv 0 %)

🏆 Miksi mainostaa?
✅ Tavoitat tanssin harrastajat, perheet ja lajin ystävät kahden päivän ajan
✅ Näkyvyyttä sekä paikan päällä että lauantain YouTube-livelähetyksessä
✅ Näkyvyys sekä lauantaina että sunnuntaina tapahtumapaikalla

Varmista paikkasi ja kasvata näkyvyyttäsi tanssiurheilun huipputapahtumassa!

📩 Varaa mainospaikkasi nyt: pirjo.koivula@dancesport.fi

Latinalaistanssien Suomenmestaruuskilpailut 2025 – Champion-luokan voittajiksi debytoivat Dmitri Borovski – Ellen Puotiniemi

JULKAISTU: 9.2.2025, KATEGORIAT: Yleinen

Latinalaistanssien Suomenmestaruuskilpailut 2025 – Champion-luokan voittajiksi debytoivat Dmitri Borovski – Ellen Puotiniemi

Latinalaistanssien Suomenmestaruuskilpailuissa 08.02. nähtiin jännittävä taistelu mestaruudesta, jossa Champion-luokan voittajiksi kruunattiin Dimitri Borovski ja Ellen Puotiniemi (TK Master, Helsinki), pitkän kilpailupäivän päätteeksi. Pari oli onnellinen saavutuksestaan. Voittonsa salaisuudeksi he mainitsivat erinomaisen parityöskentelyn.

Kilpailuun oli ilmoittautunut lähes 100 paria, ja tunnelma oli korkealla alusta loppuun.

Champion -sarja: 1.Dmitri Borovski – Ellen Puotiniemi (TK Master, Helsinki)
2.Kaapo Tusa – Madeleine Tigerstedt (Team HSDS, Helsinki)
3.Elias Saastamoinen – Emmiina Alimattila (LaTeam, Kaarina)

Senioriluokan voittoon nousivat  Tommi Räty – Maria Skyttä (Team HSDS, Helsinki)
2.Joni Henriksson – Julia Pankkonen (Star, Helsinki)
3.Jouni Uosukainen – Sanna Leskinen (Buumi DanceSport, Helsinki)

Nuorisoluokan voiton nappasivat Nikita Shchurov – Angelina Ignatyeva (TK Master, Helsinki).
2.Eero Pulli – Anni Vilmi (DSC Oulu)
3.Benjamin Ahti – Hede Kilp (Bolero, Turku)

Juniori 2 -luokan mestareiksi kruunattiin Jelisei Zemljannikov – Gertrude Sofia Kirkmann (TK Master, Helsinki).
2.Aatu Halonen – Isela Leukkunen (DSC Oulu)
3.Julius Juslin – Nelli Koivula (Vakita, Vantaa).

Juniori 1 -luokan kultaa voittivat Olli Palkivaara – Kiana Iliev (Team HSDS, Helsinki)
2.Okko Haatainen – Mira Gröhn (DSC, Oulu)
3.Maximilian Pehkonen – Olivia Ignatyeva (TK Master, Helsinki)

Järjestävän seuran DSC Oulun Toni Tuomisen mukaan kilpailu on yksi vuoden kohokohdista tanssiurheilussa.

Kiitos DSC Oululle erinomaisista järjestelyistä ja loistavasta yhteistyöstä Suomen Tanssiurheiluliiton kanssa. Yhteinen ponnistus teki kilpailusta upean kokemuksen kaikille osapuolille.

Haluamme myös onnitella kaikkia kilpailuun osallistuneita tanssijoita ja kiittää loistavaa yleisöä, joka tuli sankoin joukoin seuraamaan kilpailua livenä ja luomaan ainutlaatuisen tunnelman Ouluun. 

Kaikki kilpailun tulokset löytyvät täältä!

Kohti seuraavia mestaruuskilpailuja!