Tekijä: Alisa Heino

SM-kehittämistyöryhmän tapahtumakäsikirja & päivitetty yhteistyösopimus

JULKAISTU: 25.11.2025, KATEGORIAT: Jäsentiedote, Seuratiedotteet, Yleinen

SM-kehittämistyöryhmä loi käsikirjan laadukkaiden SM-tapahtumien toteutukseen

Suomen Tanssiurheiluliitto käynnisti vuodelle 2025 SM-kilpailujen kehittämistyöryhmän, jonka tavoitteena oli vahvistaa kilpailujen laatua ja elämyksellisyyttä kilpailijoiden, toimitsijoiden ja yleisön näkökulmasta. Työryhmän keskeisenä tuotoksena on syntynyt käsikirja, joka tarjoaa ohjeistuksen SM-tapahtumien suunnitteluun ja toteutukseen. Alta löytyvät liitteet: SM-kehittämistyöryhmän dokumentti SM-käsikirja sekä päivitetty yhteistyösopimus liiton ja yhteistyöseuran välille.

Työryhmään on kuulunut:
Pirjo Koivula
Carina Ahti
Leena Liusvaara
Sutu Markkanen
Alisa Heino
Juho Päivinen
Niklas Hagel
Marko Tolvanen

Työryhmän jäsenet kertovat omista näkemyksistään työryhmän tuotoksesta ja kehittämistyöryhmän työskentelystä:

Pirjo, toiminnanjohtaja:
Mielestäni työryhmän tärkein tehtävä on ollut luoda käsikirja, jonka avulla SM-tapahtumista saadaan aina laadukkaita ja toimivia. Järjestämistyö helpottuu sekä liiton että yhteistyöseuran näkökulmasta. Nyt aikaan saatu dokumentti on hyvä pohjaesitys, joka päivittyy sitä mukaan, kun kokemuksia käsikirjan pohjalta toteutetuista kilpailuista saadaan. Työryhmän jäsenet ovat olleet sitoutuneita työhönsä ja työskentely on ollut innostunutta ja asiantuntevaa.

Carina, liittohallituksen jäsen & tanssiurheiluvalmentaja:
SM-kilpailujen kehittämistyöryhmässä olemme keskittyneet erityisesti kilpailujen laadun parantamiseen kilpailijoiden näkökulmasta sekä tapahtumien yleisöystävällisyyteen. Tavoitteenamme on jatkossa vahvistaa tanssin asemaa sekä urheiluna että taiteena ja luoda tapahtumia, jotka tarjoavat yleisölle entistä elämyksellisemmän ja saavutettavamman kokemuksen.

Leena, puheenjohtaja:
SM-tapahtumien kehittäminen sen toteutustavan suhteen on tärkeä elementti ja osa liiton brändikuvan vahvistamista. Työssä on haluttu huomioida erityisesti myös yleisön tarpeet ja mahdollisuus saada kokea tanssiurheiluelämys sen koko urheilullisessa ja esteettisessä loistossa. Velvoittavat ohjeet – määräyksetkin – tuntuvat ehkä alkuun vaatimuksilta omia toimijoita kohtaan, mutta meidän kaikkien tulee ajatella yleisöystävällisyyttä ja sitä, että urheilijalle tulee pystyä toimittamaan SM-kilpailuformaatin myötä paras ja upein kotimainen kokemus myös lattialla.

Sutu, entinen kilpailija, järjestäjä ja myös mikrofonin takana yli 20 vuotta:
Olen saanut olla mukana järjestämässä elämyksellisiä huipputason kilpailuja jo 1990-luvulta lähtien, ja on ollut todella hienoa päästä jälleen mukaan ideoimaan ja kehittämään SM-kilpailuja kohti entisajan tyyppisiä, vielä upeampia ja mieleenpainuvimpia huipputapahtumia.
On ollut ilo huomata, kuinka paljon intoa ja tekemisen paloa lajin ympärillä yhä on. Toivon, että tanssin arvostus ja näkyvyys lähtevät jälleen nousuun ja että laji löytää tiensä myös suuren yleisön sydämiin.
Matkaa on vielä siihen, että Töölön Kisahalli täyttyy ääriään myöten (kuten vuonna 2000) – mutta siihen suuntaan kuljemme yhdessä.
Jotta pääsisimme siihen tavoitteeseen, tarvitsemme koko tanssikentän yhteisöllisyyttä, innostusta ja yhteen hiileen puhaltamista. Tehdään yhdessä SM-kilpailuista kilpailukauden kruununjalokivi – tapahtuma, jota kilpailijat ja katsojat odottavat innolla vuosi toisensa jälkeen.
Työryhmässä on ollut innostunut, avoin, asioita tarkasteleva, pohtiva henki sekä monipuolisuuteen ajatteluun pyrkivä. Toivon myös kentältä sitoutuneisuutta, avoimuutta, innostuneisuutta. Suomi on pieni maa, annetaan kilpailijoille rehdit loistokkaat kilpailut – he ansaitsevat sen.

Alisa, tapahtumakoordinaattori:
SM-kehittämistyöryhmän tärkein saavutus on mielestäni se, että olemme edenneet kohti tilannetta, jossa jokainen SM-kilpailutapahtuma on laadullisesti yhtenäinen ja ”puhuu samaa kieltä”. Kun konsepti on selkeä ja johdonmukainen, kilpailutapahtumat houkuttelevat sidosryhmiä, kumppaneita ja ennen kaikkea urheilijoita. Ennen kuin voimme tavoitella jotain suurempaa – mitä työryhmässäkin innolla pohdimme – on kuitenkin ensin rakennettava kilpailukonsepti, joka vastaa kaikkien toiveita. Vasta sen jälkeen voimme luoda jotain entistäkin näyttävämpää ja valovoimaisempaa.

Juho, tanssiurheilija:
SM-kehittämistyöryhmä on tehnyt arvokasta työtä liiton brändin vahvistamiseksi laadukkaiden SM-kilpailutapahtumien käsikirjan suunnittelussa. Työryhmän ohjeiden avulla kilpailuista on mahdollista rakentaa sekä urheilija-, toimitsija- että yleisöystävällisempiä tapahtumia, jotka ovat kaikkien tanssin ystävien vuoden kohokohta ja odotettu kauden huipennus. Laadukkaista ja mieleenpainuvista tanssiurheilutapahtumista hyötyy koko tanssin kenttä, kun tapahtumista tulee yhä kiinnostavampia myös ”oman kuplamme” ulkopuolisille ihmisille. Toisaalta hyvin rakennetut kilpailutapahtumat tuovat myös meitä tanssijoita yhteen ja toivottavasti tulevaisuudessa meillä onkin tapahtumia, joissa lajista riippumatta sekä yleisö, että urheilijat inspiroituvat ja innostuvat eri lajien huippusuorituksista! Työ on vasta alkanut ja odotan innolla kehitystyön jalkautumista sekä jatkokehitystä!

Marko, kilpailunjohtajien työryhmän vetäjä:
On ollut suuri kunnia työskennellä SM-kilpailujenkehittämistyöryhmässä, ryhmässä on ollut keskusteleva ja eteenpäin pyrkivä ja innostunut ilmapiiri, kaikki ovat halunnut hakea ratkaisuja jotka tukevat, tanssijoita jotka ovat kaiken keskiössä. Yleisöä jolla on tulevaisuudessa entistä upeampia kokemuksia visuaalisesti kuin tanssiurheilun mestaruuksien ratkomiseen, rakennettuja tasalaatuisia tapahtumia seuraten. Toimihenkilöiden, järjestäjien ja talkoolaisten on paljon helpompi tulevaisuudessa tehdä asioita kun kaiken voi tarkistaa käsikirjasta, näin mikään keskeinen asia ei unohdu. Yhdessä eteenpäin kohti SM-kilpailuja.

Niklas, 1. varapuheenjohtaja:
SM-kehittämistyöryhmä on tehnyt tärkeää työtä konseptoiden tanssiurheilun kotimaisia arvokilpailuja yhtenäisimmiksi, arvokkaammiksi ja turvallisemmiksi. Samaan aikaan olemme halunneet säilyttää paljon vanhaa ja perinteikästä, mutta myös uudistaa rohkeasti tapahtumiamme palvelemaan 2020-luvun urheilijoita ja yleisöä sekä potentiaalisia kumppaneita ja mediaa. Haluamme, että SM-kilpailut ovat elämyksellinen kokemus kaikille osallistujille, jotka tuottavat myös taloudellista hyötyä ja näkyvyyttä koko lajiyhteisöllemme. Kehitystyö on kuitenkin vasta alussa ja jatkuu määrätietoisesti tulevina vuosina.

Liite: SM-kehittämistyöryhmän dokumentti: SM-tapahtuman käsikirja dokumentti
Liite: Päivitetty yhteistyösopimus liiton ja yhteistyöseuran välille: Yhteistyösopimus STUL – Yhteistyöseura

Suomalaismenestystä IDO:n MM-kilpailuissa

JULKAISTU: 25.11.2025, KATEGORIAT: Kansainväliset asiat, Kilpailutiedotteet

Suomalaismenestystä IDO:n maailmanmestaruuskilpailuissa Showdance, Latin Show, Latin Style – useita finaalisijoja ja mitaleja – maailmanmestaruutta unohtamatta!

Suomalaiset tanssijat menestyivät erinomaisesti IDO:n maailmanmestaruuskilpailuissa useissa eri sarjoissa.

IDO Showdance World Championships

Koonti kilpailujen tuloksista IDO World Championships Italy / Castellanza:
Kaikki tulokset: https://www.ido-dance.com/calendar/results/2025/

  • Juniorit 2 duo:
    Aava Lehikoinen & Musu Galambosi 2.

  • Aikuiset 2 muodostelma:
    Sweet and Sour 1. maailmanmestaruus
    Attitude Flames 3.

  • Lasten muodostelma:
    StepUp Kids 5. 

  • Lasten pienryhmä:
    TP Baltimore 6.

  • Juniorit 2 soolo:
    Jasmin Raivio 5. 

Koonti kilpailujen tuloksista IDO World Championships Poland / Janów Podlaski:
Kaikki tulokset: https://www.ido-dance.com/calendar/results/2025/

IDO Latin Show – World Championships

Aikuiset 1 – Soolot:

  • 3. Jenni Juutilainen

  • 4. Sanni Ruutu

Juniorit 2 – Soolot:

  • 2. Moona Järvinen

  • 4. Lisandra Sinka

  • 5. Sara Kantomaa

  • 6. Iida Pakaslahti

  • 7. Lia Julin

Juniorit 1 – Soolot:

  • 2. Milja-Sofia Karjalainen

  • 3. Netta Hannikainen

IDO Latin Style – World Championships

Juniori 1 – Soolot:

Victoria Ojanen Rumba, Samba, Cha-cha 6.

Juniori 2 – Soolot:

Moona Järvinen Samba 5., Jive 5., Rumba 6.

Lapset – Soolot:

Jonna Mäenpää Cha-cha 6., Rumba 6., Samba 5.

Aikuiset 2 – Soolot:

Jive

  • 5. Liisa Hokkanen

  • 6. Pauliina Turpela

Rumba

  • 5. Pauliina Turpela

  • 6. Liisa Hokkanen

Cha-cha & Samba

  • 5. Pauliina Turpela

  • 6. Liisa Hokkanen

  • 7. Päivi Kantomaa

    Onnittelut Suomen Tanssiurheiluliiton puolesta kaikille finalisteille, mitalisteille ja tuoreille maailmanmestareille!

    Lisätietoja STUL:lin tulostiedottamisesta TÄÄLTÄ.

Suomalaispari semifinaaliin 10-tanssin MM-kilpailuissa Bulgariassa

Suomalaispari semifinaaliin 10-tanssin MM-kilpailuissa Bulgariassa

22.11.2025 kilpailtiin Bulgarian Burgasissa 10-tanssin maailmanmestaruuskilpailut juniori 2 -luokassa, jossa Suomea edusti pari Jelisei Zemljannikov – Gertrude Sofia Kirkmann.

Suomalaispari suoriutui kilpailussa hienosti, sijoittuen jaetulle 10.–11. sijalle 27 parin joukossa. Zemljannikov – Kirkmann etenivät ensimmäiseltä karsintakierrokselta 24 parhaan joukkoon, ja siitä edelleen semifinaaliin.

MM-kilpailujen mitalikolmikko:

  1. Tymoteusz Korczyk – Olga Stachowiak (Puola)

  2. Stefan Mantu – Emiliana Procopciuc (Moldova)

  3. Kristiyan Donchev – Martina Kondaklieva (Bulgaria)

Suomen Tanssiurheiluliitto onnittelee lämpimästi suomalaisparia!

Vuoden tanssiurheiluteko & vuoden tanssiurheiluvalmentaja / koreografi palkittu!

JULKAISTU: 23.11.2025, KATEGORIAT: Jäsentiedote

Vuoden tanssiurheiluvalmentaja / koreografi 2025: Adrienn Fitori

Syyskokous palkitsi Adrienn Fitorin vuoden tanssiurheiluvalmentajaksi / koreografiksi 2025. Fitorin kohdalla nousi esiin hänen poikkeuksellinen tekninen osaaminen, vahva pedagogiika sekä hänen kykynsä kohdata jokainen tanssija yksilönä.

Adriennea kuvataan valmentajaksi, joka on aina täysin läsnä – riippumatta siitä, kenen tunneista on kyse. Hänellä on taito pilkkoa ja opettaa tanssitekniikkaa monentasoisille urheilijoille sekä kyky ohjata tanssijaa hänen omalla tasollaan. Adrienn on myös taidokas koreografi, joka uudistuu jatkuvasti ja saa inspiraatiota myös oppilailtaan. 

Vuoden tanssiurheiluvalmentaja -tittelissä korostuvat mm. välittäminen, lajiosaaminen, pedagoginen osaaminen, kokonaisvaltainen valmennusote, myönteinen vuorovaikutus, yhteistyökyky, kehittymisen halu ja eettinen valmentajuus – ominaisuudet, jotka näkyvät myös vahvasti Adriennin työssä.

Adriennin kiitos:
“Olen syvästi otettu tästä tunnustuksesta. Lämmin kiitos kaikille tanssijoille tuesta, inspiraatiosta ja luottamuksesta.”

Vuoden tanssiurheiluteko 2025:
Club Comets ry, Tanssiseura Marimba ry ja Tanssiseura Swing Team ry

Vuoden tanssiurheiluteko 2025 -palkinto myönnettiin kolmelle seuralle: Rock and Swing Dance Club Comets ry:lle, Tanssiseura Marimba ry:lle ja Tanssiseura Swing Team ry:lle. Seurat toteuttivat yhdessä suuren ja onnistuneen Dancesport Championships -tapahtuman 12.–13.4.2025.

Yhteistyö oli merkittävä logistinen ja organisatorinen ponnistus, jossa yhdistyivät sujuvasti RS-lajit ja vakiotanssi saman viikonlopun tapahtumakokonaisuudeksi. Neljän kilpailun – kaksi SM-kilpailua, PM-kilpailu sekä World Cup – järjestäminen sai kiitosta niin kilpailijoilta, katsojilta kuin liiton edustajilta. Tapahtuma osoitti vahvaa yhteisöllisyyttä ja seuratoiminnan voimaa, ja se toteutettiin erinomaisessa yhteistyössä myös liiton kanssa.

Vuoden tanssiurheiluteko -palkinto jaetaan vuosittain henkilölle, seuralle, joukkueelle tai ryhmälle, joka toiminnallaan edistää merkittävästi tanssiurheilun ja seuratoiminnan hyvinvointia, yhteisöllisyyttä, yhteishenkeä ja yhteistoimintaa. Tämän vuoden valinta korostaa juuri näitä arvoja parhaimmillaan.

Onnittelemme lämpimästi kaikkia palkittuja ja kiitämme heidän panostustaan suomalaisen tanssiurheilun hyväksi!

MM-hopeaa Suomeen – Onnea Tuuli & Timo!

MM-hopeaa Suomeen Combi 1 -vakiokilpailusta – Tuuli Harju ja Timo Pyykkönen loistivat maailmanmestaruusparketilla

Kisapäivä oli pitkä ja intensiivinen, erityisesti Tuuli Harjulle, joka tanssi myös singlessä aina semifinaaliin asti. Valmistautuminen kierrokselta toiselle sujui erinomaisesti, ja suoritukset paranivat kilpailun edetessä. Vakiotansseissa pari pystyi molemmilla kierroksilla esittämään omaa parastaan ja nauttimaan tanssista täysillä.

Kilpailupaikalla vallinnut upea, kannustava yleisö loi hienon tunnelman. Tukea riitti runsaasti, vaikka finaalissa tanssi myös kotiyleisön suosikkipari. Harju ja Pyykkönen pitivät kuitenkin fokuksensa kirkkaana ja pystyivät vastaamaan kovaan tasoon.

Tavoitteena ollut mitalisija toteutui komeasti: Suomeen saatiin MM-hopeaa Combi 1 -standardikategoriassa. Samalla pari onnistui uusimaan kahden vuoden takaisen hopeamitalinsa. Viimeisten vuosien aikana lajin taso on noussut merkittävästi maailmanlaajuisesti, ja oli ilahduttavaa nähdä, että myös Harju ja Pyykkönen ovat pystyneet kehittymään mukana.

Lämpimät onnittelut Tuuli Harjulle ja Timo Pyykköselle erinomaisesta saavutuksesta!


Rock’n’Swing -tanssit mukana SM-viikolla -26!

JULKAISTU: 22.11.2025, KATEGORIAT: Jäsentiedote

STUL juhlistaa 2026 juhlavuottaan – Rock’n’Swing -tanssit Mukana Sm-viikolla!

Suomen Tanssiurheiluliitto osallistuu juhlavuonnaan 2026 Ylen SM-viikolle Espoossa 30.07.-02.08.2026 näyttävällä ja energisellä kokonaisuudella. Rock’n’Swing -tanssien monipuolinen kirjo tuo SM-viikon lähetyksiin iloa, rytmiä, sykettä ja elämyksiä! 

STULin projektin ydintiimiin kuuluvat Pirjo Koivula, Pirja Vitikka, Juha Martikainen ja Alisa Heino, jotka yhdessä rakentavat SM-viikolle vaikuttavaa ja innostavaa sisältöä.

SM-viikon Rock’n’Swing -kisakattaus 2026

1. Viiden lajin joukkuekilpailu – taktikointia ja tanssin riemua!

Kilpailussa mitellään viidessä vauhdikkaassa Rock’n’Swing -lajissa: boogie woogie, lindy hop, rockabilly, bugg ja fusku. Joukkuekilpailuun sisältyy taktista osaamista, joukkuehenkeä ja ennen kaikkea tanssin riemua.

2. SuperFusku

SuperFusku tuo SM-viikolle intensiivisen, teknisen ja yleisöystävällisen kilpailumuodon, jossa nopeus ja selkeä dynamiikka yhdistyvät rock’n’swing -energian parhaisiin puoliin.

3. Mix & Match Bugg – yllätysparit ja vauhdikas meininki

Tässä kilpailussa kohtaa improvisaatio ja rento heittäytyminen. Parit arvotaan kierroksittain, ja kilpailijoilta vaaditaan kykyä lukea uutta paria sekä reagoida musiikin nyansseihin – vauhdin ja hyvän fiiliksen ollessa vahvasti läsnä.

Tervetuloa kokemaan tanssin voima SM-viikolla!

STUL tuo SM-viikolle vahvasti yhteisöllistä, iloista ja sykähdyttävää tanssitunnelmaa. 

Lisätiedot:

  • Pirjo Koivula, toiminnanjohtaja pirjo.koivula@dancesport.fi

  • Juha Martikainen, RAS-jaoksen puheenjohtaja juha.martikainen@dancesport.fi

Uusi Dancesportfin Events -sivusto avattu

JULKAISTU: 21.11.2025, KATEGORIAT: Jäsentiedote, Seuratiedotteet

Uusi Dancesport FIN Events -sivusto avattu
– Suomen huipputanssin tapahtumat yhdellä sivulla

Suomen Tanssiurheiluliitto on avannut uuden tapahtumasivuston Dancesportfin Events osoitteessa www.dancesportfinevents.com. Sivusto kokoaa yhteen kaikki liiton järjestämät ja myöntämät arvokilpailut sekä muut kotimaiset huipputapahtumat. Uusi sivusto toimii jatkossa dancesport.fi-sivuston rinnalla, ja sen tarkoituksena on palvella erityisesti SM- ja muita suuria tapahtumia mahdollisimman selkeästi ja näkyvästi.

Mikä on Dancesport FIN Events?

Dancesport FIN Events -sivusto esittelee kotimaan merkittävimmät tanssiurheilutapahtumat:

  • SM-kilpailut eri tanssilajeissa

  • Suomessa järjestettävät kansainväliset arvokilpailut

Sivustolta löydät ajankohtaiset tiedot aikatauluista, lipuista ja tapahtumien sisällöistä. SM-tapahtumien pöytäpaikkamyynti toteutetaan jatkossa uuden sivuston kautta.

Tärkeää kilpailijoille

Vaikka tapahtumasivusto on uusi, SM-kilpailuiden kilpailukutsut julkaistaan jatkossakin normaalisti dancesport.fi -sivustolla, kuten ennenkin. Dancesport.fi palvelee edelleen kaikkien liiton yleisten kilpailujen ja tiedotteiden kotipaikkana.

Miksi uusi sivusto?

Uuden alustan tavoitteena on tarjota tapahtumille selkeä ja elämyksellinen oma kanava – paikka, jossa suomalainen huipputanssi pääsee loistamaan parhaalla mahdollisella tavalla. Päädyimme domainissa englanninkieleen, vaikkakin alkuun tapahtumasisältö julkaistaan suomeksi silloin, kun markkinoitavat kilpailut ovat kotimaisia. Kun liittomme järjestää tulevaisuudessa kansainvälisiä tapahtumia, palvelee sivusto luontevasti myös kansainvälisiä kävijöitä.

Katse tulevaan: myös dancesport.fi uudistuu

Dancesport.fi-kotisivut uudistuvat kokonaisuudessaan tammikuun 2026 alkuun mennessä. Uudistuksen jälkeen liiton viestintä rakentuu kahdelle toisiaan täydentävälle kanavalle:

  • Dancesportfin Events – SM- ja muut myytävät tapahtumat
    Osoitteessa: www.dancesportfinevents.com

  • Dancesport.fi – liiton yleiset kilpailut, uutiset ja jäsenpalvelut
    Osoitteessa: www.dancesport.fi

Tervetuloa mukaan tanssin sykkeen maailmaan

“Tervetuloa Dancesportfin Events -sivustolle – paikkaan, jossa suomalaisen huipputanssin loisto, energia ja intohimo kohtaavat! Olitpa tanssiurheilun ystävä, urheilija tai ensi kertaa tutustumassa lajiin, täältä löydät ajankohtaiset tiedot kilpailuista, aikatauluista ja lippujen hankinnasta. Astutaan yhdessä tanssin maailmaan – siellä, missä urheilu kohtaa taiteen ja yleisö muuttuu osaksi elämystä.”

Kysyttävää uudesta sivustosta?
Ota yhteyttä tapahtumakoordinaattoriin:
alisa.heino@dancesport.fi

Nicks Dancing ry on pitkän tanssiperinteen seura

JULKAISTU: 21.11.2025, KATEGORIAT: Jäsentiedote, Seuratiedotteet

Seuraesittelyssä Nicks Dancing ry

Nicks Dancing ry on pitkän tanssiperinteen seura, jonka juuret ulottuvat 1980-luvulle. Seura sai alkunsa pienestä innokkaasta porukasta, joka halusi tuoda tanssin riemua ja kilpatanssin loistoa esille omalla paikkakunnallaan. Vuosien varrella Nicks Dancing on kasvanut vireäksi tanssiyhteisöksi, jonka riveissä on harrastettu, opittu, kilpailtu ja ennen kaikkea nautittu tanssista yhdessä.

Meidän seurassamme tanssi ei ole vain urheilua, se on elämäntapa, joka yhdistää kaikenikäisiä harrastajia. Ohjelmassa on lajeja laidasta laitaan.  Näyttävää kilpatanssia, vauhdikasta rock’n’swingiä, salsaa, latinalaisia rytmejä sekä perinteisempää lavatanssia, lajit vievät mennessään. Kilpaparketeilla seuramme tanssijat edustavat ylpeästi sekä kotimaassa että kansainvälisesti, mutta meille on yhtä tärkeää, että jokainen harrastaja löytää tanssista oman ilon lähteensä.

Yksi suurimmista toiveistamme on saada lapsia ja nuoria tanssin pariin. Nykyajan houkutukset kilpailevat liikuntaharrastusten kanssa ja moni lapsi jää paitsi tanssin tuomasta ilosta, yhteisöllisyydestä ja itseluottamuksen kasvusta. Me Nicks Dancingissä uskomme, että tanssi antaa nuorelle paljon enemmän kuin vain liikettä. Se tarjoaa ystäviä, onnistumisen elämyksiä ja taidon ilmaista itseään.

Seurassa on mukava pöhinä. Jäsenmäärä kasvaa mukavasti. Olemme saaneet joukkoon uusia valmentajia, heidän mukanaan uusia lajeja ja uusia harrastajia. Homma kehittyy! Tästä pääsemme aasinsillan kautta varmasti monen seuran jakamaan huoleen ja haasteeseen, seura-aktiiveihin. Ilman seuratoiminnan aktiivisia jäseniä moni harrastus- ja urheiluseura ei yksinkertaisesti pyörisi. Seura-aktiivit tekevät valtavan määrän työtä vapaaehtoisesti. He järjestävät tapahtumia, hoitavat hallinnollisia tehtäviä, valmentavat, tukevat harrastajia ja pitävät huolta siitä, että kaikilla on mahdollisuus harrastaa. Heidän panoksensa luo yhteisöllisyyttä, tarjoaa turvallisen ympäristön kasvulle ja kehitykselle sekä ylläpitää seurakulttuuria, joka kantaa pitkälle tulevaisuuteen. Seura-aktiivit ovat arjen sankareita, joiden sitoutumista ei voi liikaa arvostaa. Seura-aktiiveiden määrä on ollut hieman laskussa, mutta optimisteina uskomme, että kyllä niitä taas löytyy. Aktiiveja tarvitaankin.

Seura järjestää kahdet kilpailut vuonna 2025 – Rock´n´swing-tanssien Grand Prix-kilpailut Lahden keskustassa sekä Valtakunnallisen SEN CUP:n heti Suomen Itsenäisyyspäivän jälkeen Asikkalassa 7.12. Mainituissa tapahtumissa punnitaan taas sekä tanssijoiden, että järjestäjien taidot.

Nicks Dancing ry toivottaa kaikki tervetulleiksi kokeilemaan, oppimaan ja innostumaan. Meillä parketti on aina kuuma, musiikki soi ja tanssijat hymyilevät. Tanssin taikaa useamman vuosikymmenen kokemuksella!

Seniori 5 & 70+ – Anna palautetta kokeilukilpailuista!

JULKAISTU: 18.11.2025, KATEGORIAT: Jäsentiedote
Seniori 5 & 70+ – Anna palautetta kokeilukilpailuista!

Vakio- ja latinalaistanssijaos on kehittänyt tänä vuonna Seniori 5- ja 70+-luokien kokeilukilpailuja. Nyt haluamme kuulla sinun kokemuksesi – mitä toimii hyvin ja mitä voisimme kehittää?

Kyselyyn vastaaminen vie vain muutaman minuutin, mutta auttaa meitä rakentamaan entistä paremman kilpailujärjestelmän kaikille tanssijoille. Kysely on avoinna kaikille tanssijoille ja toimihenkilöille.

Kiitos jokaiselle vastaajalle – yhdessä kehitämme tanssimme tulevaisuutta! 

Viestintäkoordinaattorin terveiset

JULKAISTU: 17.11.2025, KATEGORIAT: Jäsentiedote, Seuratiedotteet

Viestinnän askeleita kohti vahvempaa näkyvyyttä – mitä vuosi 2026 tuo tullessaan

Keväällä 2025 valmistui Suomen Tanssiurheiluliiton viestintästrategia, joka on osa liiton pitkän tähtäimen strategiaa vuoteen 2029. Strategian keskiössä on rohkeus kokeilla uutta ja nähdä mahdollisuudet ennen esteitä. Tavoitteenamme on lisätä lajin näkyvyyttä, rakentaa yhteisöllisyyttä ja tukea sekä huippu-urheilua että kehityshankkeita – ja tämä näkyy viestinnässämme arjessa.

Viime vuonna olen saanut iloisen tehtävän viestintäkoordinaattorina strategisen suunnittelun lisäksi jalkauttaa strategiaa käytäntöön. Konkreettisesti se on tarkoittanut muun muassa:

  • Liiton sosiaalisen median kanavien uudistamista, sisältöjen suunnittelua ja aktiivista seurantaa, jotta Instagram ja Facebook tavoittavat erilaiset kohderyhmät tehokkaasti. Liiton kanavat tavoittavat kuukausitasolla nykytilassa noin 200 000 kävijää.

  • Merkittävää uutta yhteistyötä IS TV:n ja Ruudun kanssa, joka tuo tanssiurheilun SM-kilpailut ensimmäistä kertaa laajasti valtakunnalliseen mediaan. Vuonna 2026 Latinalaistanssien, Vakiotanssien, Rock’n’Swingin ja 10-tanssin SM-kilpailut nähdään suorina lähetyksinä IS TV:ssä ja Ruudun IS Urheilu -kanavalla, täysin maksutta. Tämä yhteistyö nostaa tanssiurheilun muiden kotimaisten urheilulajien rinnalle ja tarjoaa lajeillemme ansaittua näkyvyyttä sekä pitkäjänteistä tunnettuutta. Yhteistyön tuottajana toimii Video Jaakonaho, ja olen saanut olla mukana neuvottelemassa tätä merkittävää kokonaisuutta liitolle.

  • Kotisivu-uudistus etenee myös suunnitellusti, ja työryhmän panos alkaa jo konkretisoitua. Uudistuksen myötä arvokilpailut eriytetään omille nettisivuilleen, mikä tulee parantamaan näkyvyyttä ja käyttäjäkokemusta.

  • Uuden brändi-ilmeen luomista lue uutinen täältä.

Vuodelle 2026 olemme määritelleet selkeitä viestinnän mittareita, jotka tukevat strategisia tavoitteitamme:

  • Lajin tunnettuuden lisääminen: näkyvyys mediassa ja some-kanavissa, sekä uusien seuraajien määrä.

  • Nuorten tavoittaminen: erityisesti Instagramin ja muiden nuorten suosimien kanavien aktiivinen hyödyntäminen.

  • Fanikulttuurin vahvistaminen: interaktiiviset sisällöt, kilpailujen verkkolähetykset ja yhteisölliset kampanjat.

  • Liiton brändin rakentaminen: yhtenäinen visuaalinen ilme ja positiivinen viestinnän sävy kaikissa kanavissa.

Lisäksi olen luonut maajoukkueurheilijoille suunnattua viestintäpakettia – mediavalmennusta, jossa tuomme esille urheilijan henkilöbrändin merkitystä – sekä urheilijalle itselleen että lajiliitolle. Paketti antaa urheilijoille käytännön työkaluja näkyvyyden ja oman tarinan rakentamiseen, ja auttaa liittoa vahvistamaan kokonaiskuvaa tanssiurheilusta houkuttelevana ja arvostettuna lajina.

Kun katsomme eteenpäin, näemme tanssiurheilun vahvana, tunnistettavana ja arvostettuna brändinä, joka yhdistää liikunnan, kulttuurin, hyvinvoinnin ja huippu-urheilun. Viestintästrategian toimeenpano, mediayhteistyön vahvistuminen ja kotisivu-uudistus vievät meitä määrätietoisesti tätä visiota kohti.

Lumista talvea odotellen!
– Alisa Heino
Viestintäkoordinaattori