Päivä: 31.8.2021

Koronaturvallisen kilpailutapahtuman tarkistuslista

JULKAISTU: 31.8.2021, KATEGORIAT: Kilpailutiedotteet, Seuratiedotteet

COVID-19 on edelleen keskuudessamme ja vaikuttaa tapahtumien käytännön turva- ja muihin järjestelyihin. Aluehallintovirastot seuraavat yleisötapahtumien viranomaisohjeistusten ja suositusten noudattamista.

Jokaista kilpailu-/harrastustoiminnan järjestäjää kehotetaan seuraamaan aktiivisesti, mitä oman alueen aluehallintoviraston määräyksiä on kokoontumisrajoitusten ja urheilutapahtumien osalta voimassa. Lisäksi kilpailunjärjestäjiä kehotetaan olemaan yhteydessä oman alueen sairaanhoitopiirin epidemiologiseen vastuuhenkilöön, jonka kanssa on käytävä läpi kilpailujen järjestämisen käytännöt, ja saatava hyväksyntä tapahtuman osalta.

Ensimmäinen perusperiaate on, että toiminta pitää järjestää niin, että tiloissa on mahdollisuus pitää turvavälit ja välttää kontakteja. Yksilö voi edelleen päättää itse, osallistuuko toimintaan vai ei.

Toinen, tärkeä perusperiaate on, että kilpailupaikalle ei saa tulla sairaana eikä hengitystie- tai vatsaoireisena. Kilpailunjärjestäjällä on oikeus ohjata tällaisia oireita esittävä henkilö pois kilpailupaikalta. Tämä koskee kilpailijoita, toimihenkilöitä, talkoolaisia, yleisöä ja kaikkia kilpailutapahtumaan liittyviä. Oireettomana on oltava vähintään 24 h ennen tapahtumaa osallistuakseen siihen.

Olemme yhteistyössä kilpailutapahtumia järjestävien jäsenyhdistysten kanssa laatineet koronaturvallisen kilpailutapahtuman tarkistuslistan, jota kaikki tanssiurheilun kilpailunjärjestäjät voivat hyödyntää omien tapahtumajärjestelyidensä tukena.

Lataa tarkistuslista tästä.