---

Hyvää alkanutta syyskautta!

Seuratoiminta on käynnistynyt viime- ja tällä viikolla uuteen kauteen. Boogie woogie -parit kävivät jo valloittamassa Stuttgartin perinteistä monilajista kilpailuviikkoa yhdessä vakuuttavasti suoriutuneiden vakio- ja latinalaistanssiparien kanssa. Kotimainen kilpailutoiminta saadaan käyntiin kansainvälisen kilpailuviikonlopun merkeissä heti syyskuun alussa (Huom! Ilmoittautuminen päättyy jo tulevana lauantaina 20.8.!) ja osaamisen kehittämisen alueella nähdään uusia tuulia käynnistyneen VALKUT-hankkeen myötä.

Kauden alkaessa on hyvä huolehtia, että seuran yhteystiedot ovat ajantasalla DanceCoressa sekä jäsentiedotteen saajina. Myös hajonneet/lopettaneet parit sekä uudet muodostettavat parit on hyvä laittaa tässä kohtaa kilpailijakortistoon jo valmiiksi syyskauden alkavia kilpailuja varten. Jäsenluettelot voi päivittää jo kevään osalta valmiiksi helpottamaan joulun ajan päivitysruuhkaa.

---

Hyppää mukaan Antaudu tanssille -kampanjaan!

Pian pyörähtää käyntiin Tanssiurheiluliiton jäsenkampanja Antaudu tanssille. Kampanjan tarkoituksena on saada lisää uusia harrastajia seuroihin. Jaamme pian sekä sähköpostitse että Facebookissa materiaalit, joita jokainen seura pääsee helposti hyödyntämään omilla sosiaalisen median kanavillaan. Pysykää kuulolla!

---

Teosto-/Gramex-lupa laskutukseen syyskuussa

Syyskokouksessa 2021 päätetyn mukaisesti jäsenseuroilta peritään osa Tanssiurheiluliiton yhdessä Olympiakomitean kanssa neuvottelemasta Teosto- ja Gramex -sopimuksesta. Maksun suuruus on 1 e per henkilöjäsen edellisen ilmoitetun jäsenmäärän mukaisesti. Laskutus suoritetaan tänä vuonna vasta syksyllä johtuen vielä kevätkaudella seuratoiminnan taloutta haitanneista rajoituksista.

Lisätietoa musiikin julkisen esittämisen luvasta ja sopimusehdoista Olympiakomitean sivulla.

---

Tanssiurheilijoiden haku Puolustusvoimien urheilukouluun on käynnissä

Urheilukoulun tehtävänä on antaa varusmiespalvelusta tai naisten vapaaehtoista palvelusta suorittaville motivoituneille ja lahjakkaille urheilijoille mahdollisuus toteuttaa sotilaskoulutuksen ohessa systemaattista valmentautumista. Tanssiurheilijat aloittavat varusmiespalveluksen III/23-saapumiserässä Kaartin jääkärirykmentissä ja Kainuun prikaatissa 17.4.2023. 

Lue lisää.

---

VALKUT-hankkeella lisää valmennusosaamista tanssiurheiluseuroihin

Tanssiurheiluliitto on käynnistänyt VALKUT (Vetovoimaa ohjaajapolun alkuun tanssiurheilussa) -hankkeen, jolla tuotetaan lisää ohjaaja- ja valmennusosaamista tanssiurheiluseuroihin. Hanke on saanut Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämää tukea lajiliittojen ohjaaja-valmentajakoulutuksen uudistamiseen ja tehostamiseen koronapandemian haitallisten seurausten korjaamiseksi lasten ja nuorten urheiluseuratoiminnassa.  …

VALKUT-hankkeen toinen koulutus, Bailatino Kids ennakkoilmoittautuminen avattu, ajankohta vielä auki. https://docs.google.com/forms/d/e/1FAIpQLSeTLufSIp4Vhdl_1ag9qHphc4C4XWItyLRFgSPJqmyeazUgiw/viewform

Lue lisää.

---
Kisajuliste GP ja NEC 2022

Vakio- ja latinalaistanssien Pohjois-Euroopan mestaruuskilpailut Helsinkiin 4.9.2022

Vakio- ja latinalaistanssien kymmenen Pohjois-Euroopan maan yhteishanke, the Northern European Championships (NEC) rantautuu Helsinkiin sunnuntaina 4.9.2022. …

Lue lisää.

---

Viejä-seuraaja -kokeilukilpailut loppuvuonna 2022

Sukupuolineutraalien parien kokeilua laajennetaan koskemaan kaikkia ikäsarjoja: lapsi-, juniori-, nuoriso-, yleinen-, ja seniori 1, 2, 3, 4 ja 5. Tulevat kilpailut, joissa viejä/seuraaja -kokeilua (sukupuolineutraalit parit) toteutetaan: Rolling, Vaasa 17.9.2022, Nick’s Dancing, Lahti 1.10.2022, Cavalier, Järvenpää 2.10.2022  …

Lue lisää.

---

Tähtiseurapäivät kutsuu seuratoimijat Helsinkiin 8. - 9.10.2022

Tähtiseurapäivät kutsuu seuraväen ja lajiliittojen johdon yhteiseen seminaariin Helsinkiin Marina Congress Centeriin 8.-9.10.2022.  Luvassa on mielenkiintoista ja monipuolista ohjelmaa huippupuhujineen ja -asiantuntijoineen. Tapahtuma saattaa yhteen seurojen ja lajiliittojen johtoa ja valmennusvastaavia auttaen heitä verkostoitumaan sekä menestymään myös tulevaisuudessa. Mukaan ovat tervetulleita sekä Tähtiseurojen että myös muiden seurojen edustajat, jotka ovat kiinnostuneet seuratoiminnan ajankohtaisista teemoista, toiminnan kehittämisestä ja haluavat verkostoitua kollegojen kanssa!  

Suomen Tanssiurheiluliitto ry maksaa jokaisesta liiton Tähtiseurasta yhden osallistujan mukaan päiville (osallistumismaksu). Samalla liitto toivoo, että ko. seurasta lähtee toinenkin seuratoimija mukaan. Majoitusvaraukset Scandicin nettisivujen kautta 31.8. mennessä varauskoodilla BSUO071022 tai suoraan linkistä: https://www.scandichotels.fi/grandmarina?bookingcode=BSUO071022  Kiintiökoodin hinnat 8.-9.10.: 1hh/108€, 2hh/118€ per yö.

Tiedustelut ja yhteydenotot liiton toimistoon. 

Lue lisää Tähtiseurapäivistä Olympiakomitean sivulta.

---

Olympiakomitea etsii Vuoden Tähtiseuraa ja Fiksu -seuraa

Vuosittain palkitaan Vuoden Tähtiseura lasten ja aikuisten sarjoissa sekä Fiksu seura mallikkaasta kestävän kehityksen toiminnasta. Täyttäkää hakemus ja seuranne on mukana palkittavia valittaessa. Lasten ja nuorten Tähtiseura sarjassa palkitaan 15 seuraa ja muissa kategorioissa yksi seura. Palkinnot jaetaan Tähtiseurapäivien illanvietossa 8.10.2022.  Palkintojen hakuaika päättyy 16.9.2022.  Lasten ja nuorten Tähtiseura -sarjan seurat palkitsee pohjoismainen energiayhtiö Gasum. …

Lue lisää.

---

Tähtiseurojen markkinointi on alkanut – hyödynnättehän valmiit materiaalit Tähtiseuran viestinnässä!

Olympiakomitea ja lajiliitot liputtavat Tähtiseurojen puolesta tänä syksynä. Kutsumme kaikki Tähtiseurat mukaan rakentamaan tunnettuutta Tähtiseurojen laadukkaalle toiminnalle. Koko urheiluyhteisön voimin tavoitamme nettisivujen ja sosiaalisen median kanavien kautta yhdessä viestimällä satojatuhansia ihmisiä. Olympiakomitea markkinoi Tähtiseuroja nyt syksyllä myös ulkomainonnan keinoin bussipysäkeillä ja kauppakeskuksissa. Tähtiseurojen laadukkaan ja vastuullisen työn tunnetuksi tekeminen on yhteinen ponnistuksemme.  

Lue lisää ja lataa materiaalit seurallenne.

---

Jäikö jokin jäsentiedote huomaamatta? 

Kaikki vuodesta 2017 eteenpäin lähetetyt jäsentiedotteet löytyvät liiton uutispalstalta. Päivitämme jäsentiedotteen lähiaikoina uudenlaiseen formaattiin.

Meneekö jäsentiedote seurassasi oikeaan osoitteeseen ja sieltä edelleen jäsenillenne? Ilmoita muutoksista liiton toimistoon.

---