Kategoria: Paratanssiurheilu

Oulussa hyviä kokemuksia yhteisestä kilpailusta pyörätuolitanssijoille ja vakio- ja latinalaistanssijoille

Telemark Teamin ja Stepping Outin järjestämissä valtakunnallisissa tanssikilpailuissa 6.4.19 Oulussa oli ensimmäistä kertaa Suomessa yhtä aikaa kisalattialla pysty- ja pyörätuolitanssijoita.

Samaan aikaan lattialla pyörähteli niin pysty kuin pyörätuolitanssijoita, ja yhteensä pareja oli kisassa lähes sata. Nuorimmat tanssijat ovat alle kouluikäisiä ja vanhimmat ovat jo saavuttaneet eläkeiän.

”Olemme todella innoissamme kun tapahtuma järjestettiin ensimmäistä kertaa tanssin pääkaupungissa Oulussa, samalla oli hienoa nähdä kuinka osittain liikunta rajoitteisetkin heittäytyvät musiikin vietäväksi ja pistävät parastaan kilpalattialla. Yleisöä oli tavanomaista enemmän, ja tanssijat olivat erittäin tyytyväisiä järjestelyihin”, kommentoi Marko Tolvanen Telemark Teamista.

”Suosittelen muitakin seuroja rohkeasti kokeilemaan uudenlaisia yhteistyömuotoja kilpailuissa.”

Kilpailussa nähtiin näyttävä sisään marssi jonka jälkeen kilpailut avasi Oulun Kaupunginvaltuuston 1. varapuheenjohtaja, ja samassa yhteydessä pidettiin hiljainen hetki edesmenneen Asko Raukovaaran muistolle.

Alla olevat linkit avautuvat toisella sivustolla:

 

Pyörätuolitanssien suomenmestarit valittu vakio- ja latinalaistansseissa

JULKAISTU: 3.3.2019, KATEGORIAT: Kilpailutiedotteet, Paratanssiurheilu, Tulostiedotteet

Pyörätuolitanssin kansallinen kilpailukausi starttasi lauantaina Helsingissä vakio- ja latinalaistanssien SM-kilpailuilla. Samalla järjestettiin perinteikäs Tanssi estoitta -tapahtuma.

Suomen Pyörätuolitanssiliiton järjestämän kilpailun tunnelma salissa oli suomalaisittain poikkeuksellinen, kun yleisö eli voimakkaasti mukana jokaisessa tanssissa. Duossa ja Combissa saatiin tuplamestarit Kouvolaan ja Tampereelle.

Onnea voittajille!

Tuuli Harju ja Timo Pyykkönen
Tuuli Harju – Timo Pyykkönen voittivat Combi-luokan vakio- ja latinalaistanssien suomenmestaruuden 2019.

Tulokset:

SM Single conv., naiset
1. Birgitta Starast, Helsinki

SM Duo vakio- ja latinalaistanssit
1. Leevi Ketola – Zaida-Ester Launis, Tampere

SM Combi vakio- ja latinalaistanssit
1. Tuuli Harju – Timo Pyykkönen, Kouvola

SM Single freestyle, naiset
1. Karin Antell , Porvoo

Alla oleva linkki avautuu toisella sivustolla:

Katso koko kilpailun tulokset

 

Tuomareita pyörätuolitanssiin

JULKAISTU: 29.1.2019, KATEGORIAT: Paratanssiurheilu

Pyörätuolitanssiliitto PytLi ry järjesti viikonloppuna valmennus- ja koulutusleirin Pajulahden urheiluopistossa. Tanssijoiden lisäksi leirillä oli kouluttautumassa lajiin ohjaajia ja tuomareita. Leirin lopuksi järjestettiin kansallinen kilpailu, jossa uudet tuomarit suorittivat pakollisen harjoittelunsa.

Pyörätuolitanssi sai nyt hyvän lisän PT-tuomareita, joista suurin osa on päteviä myös vakio-latinalaistuomareina. Pyörätuolitanssin B-tuomaristatuksen saivat Matti Kantola, Tea Kantola, Hannu Korhonen, Jutta Kotala, Raili Tilli, Paolo Ventura ja Katri Wikman.

Pyörätuolitanssin uudet tuomarit ryhmäkuvassa

Pyörätuolitanssin uudet tuomarit leirikuvassa. Oikealla edessä kouluttaja Michael Webel Saksasta.

Timo Pyykköselle ja Tuuli Harjulle toinen EM-mitali Lomiankista!

Tuuli Harju ja Timo Pyykkönen hymyilevät mitalit kaulassaSuomen edustuspari Timo Pyykkönen ja Tuuli Harju ansaitsivat tanssillaan pronssia tänään tanssituissa vakiotansseissa, paratanssiurheilun euroopanmestaruuskilpailuissa. Kiitollinen urheilijapari kertoo viikonlopusta jääneen onnistunut olo ja tuomariston sijoitusten antavan pontta jatkoon. Seuraavaksi Pyykkönen ja Harju analysoivat tanssitun kilpailun suorituksiaan ja suuntaavat uusien koreografioiden kehittelyyn.
”Kyllä tämä tanssiminen on sitten mahtavaa. Kiitokset kuuluu myös tukijoille ja valmentajille. Mitalia lähdettiin kilpailuun tavoittelemaan ja nyt niitä tuli kaksi pronssista. Olo on ihan valtavan hyvä ja kiitollinen.”

Pronssia ja finaalivetoja suomalaisparille paratanssiurheilun EM-kilpailuissa

Timo Pyykkönen ja Tuuli Harju tanssivat tänään Puolan Lomiankissa tanssituissa paratanssiurheilun euroopanmestaruuskilpailujen latinalaistansseissa viidennelle sijalle! Eilisestä freestyle-ohjelmasta pari ansaitsi ensimmäisen arvokisamitalinsa, sijoituksen ollessa upea kolmas! Pronssimitalistit osallistuvat huomenna vielä EM-mitalien tavoitteluun vakiotansseissa.

Tuuli ja Timo hymyilevät mitalit kädessäEilistä kilpailusuoritustaan pari kommentoi seuraavasti:
””Kiitettävästi muttei täydellisesti” sujunut Freestylen ohjelmanumero tuotti meidän ensimmäisen arvokisamitalin. Olemme huipputyytyväinen tulokseen, jossa Ukraina voitti ja yllätyspari Israelista tuli toiseksi. Kisajärjestelyt on testattu aikaisempien kisojen yhteydessä, joten olemme ns. tutuissa ympyröissä. Kisapaikan akustiikka on surkea, vaikkakin lattialle äänentoisto toimii.”

Pari kiittää kommenteissaan vielä taustajoukkoja ja seuraajiaan vuolaasti: ”Kiitokset nöyrimmät tukijoillemme ja valmentajillemme. Suomen Pyörätuolitanssiliitto ja Suomen tanssiurheiluliitto tekee hyvää työtä. On mahtavaa saada edustaa Suomea.”

Lue STUL:n netistä myös, miten suomalaisparien kävi tänään
Pohjois-Euroopan mestaruuskilpailuissa,
muissa kansainvälisissä vakio- ja latinalaispuolen kilpailuissa,
sekä 10-tanssin MM-kilpailuissa!

Vauhdikkaan kisaviikonlopun toisen päivän tuloksia

Mainosjuliste 10-tanssin suomenmestaruuskilpailut Kotkan HyrrätKotkan Hyrrät järjestivät tänä viikonloppuna 20. SM-tason kilpailunsa isännöimällä 50-vuotisjuhlavuotensa kunniaksi
10-tanssin suomenmestaruuskilpailut 2018. 
Tänään, sunnuntaina, toisena kisapäivänä tanssittiin junioreiden joukkuesarja sekä nuorten ja champion-luokan vakio- ja latinalaistanssiosuudet. 

Champions-luokan avoimen sarjan voittivat tanssillaan Marius Toperczer-Muresan ja Claudia Ketonen. Hopealla palkittiin Antti Kapanen ja Ada Varstala ja kolmannelle korokkeelle astelivat Jaakko Saaristo ja Anne Haataja.

Eetu Lämsä ja Emilia PrykäriJyväskylän Tepikaa edustavien Kapasen ja Varstalan edustaja kertoi parin tämänpäiväisen kisasuorituksen olleen paras mahdollinen ja niin latinalaistanssien kuin vakioidenkin menneen nappiin. ”Kilpailun tulos on erittäin hyvä juuri nuorisoluokasta aikuisiin siirtyneelle parille. Henkilökohtaiset tavoitteet parilla ovat kuitenkin vieläkin korkeammalla. Toisaalta 19-vuotias Kapanen ja 17-vuotias Varstala olivat todella ilahduttava ja teknisesti taitava ilmestys lattialla, joten tämä lupaa hyvää tulevaisuutta ajatellen. On harvinaista, että pari saavuttaa jo tässä ikävaiheessa SM-hopeaa Champissa. Ulkomailla tehty kova työ alkaa tuottaa hyvää tulosta.” hopeaparin edustaja kommentoi.

Nuorisopuolella kultamitalein palkittiin Eetu Lämsä ja Emilia Prykäri, hopeisilla Henrik Saastamoinen ja Iida Johansson, ja pronssia voittivat Elias Pitkänen ja Kaisa Alitalo.

Junioreiden joukkuesarjan kaikki kolme osallistujaryhmää kantoivat mitalit kotiin, Danceline Tampereen pokatessa kultaa, Cavalier / Hyrrät hopeaa ja Tanssidans Kirkkonummi pronssia. 

Alla olevat linkit avautuvat toisella sivustolla:

Kisapäivän tulokset löytyvät tämän linkin takaa ja
koko viikonlopun tuloksiin pääset tästä.

Timo Pyykkönen ja Tuuli HarjuSlovakiassa tanssittiin viikonlopun aikana lisäksi paratanssiurheilun maailman cup, missä Suomen edustuspari, Timo Pyykkönen ja Tuuli Harju, voittivat tanssillaan latinalaistanssien pronssia! Pari kertoo kilpailutapahtuman Kosicessa olleen onnistunut ja yleisön eläytyneen hyvin mukaan.

Pronssimitalistit kommentoivat saavutustaan seuraavasti: ”Lattareista kolmas oli ihan odotusten mukainen, freestylen nelonen poikkesi aiemmasta mitaliputkesta ja aivan omasta syystä. Koreografia ei sujunut odotusten mukaisesti ja takkuili liikaa. Kilpailun kakkonen voitettiin vielä kuukausi sitten mikä kertoo notkahduksesta.” Mitalipari nähdään seuraavankerran kuukauden kuluttua Puolassa, euroopanmestaruuskilpailuissa.

Alla oleva linkki avautuu toisella sivustolla:

Tulokset päivittyvät tarkasteltavaksi World Para Dance Sport’n sivuille pian.

 

Finnish Open Championships – perjantai 2.3.2018

Helsingissä avattiin tänään Suomen suurimmat kansainväliset tanssiurheilukilpailut, kun Finnish Open Championships avasi vuoden 2018 WDSF GrandSlam -kilpailusarjan.

Ensimmäisenä päivänä mitaleja ripustettiin suomalaisten kauloihin, isäntämaan edustusparien tanssiessa tiensä palkintopallille seniorsarjoissa sekä paratanssiurheilussa. Venäjä otti kolmoisvoiton aikuisten kymppitanssin avoimessa sekä Open Rising Star vakioissa. Parhaan suomalaisparin sijoitus oli jälkimmäisessä vain 11.-12. Jaakko Saariston ja Anne Haatajan jäädessä juuri ja juuri finaalista ja kymppitanssissa jakaen paikan 15.-16. norjalaisparin kanssa. Aikuisten Raising Star -sarjan lattareissa paras suomalaispari, Markus RantaAlisa Heino, sijoittuivat kolmansiksi, SM-kilpailuissa juniorisarjan voittaneiden Dimitri Borovskin ja Alisa Alexandrovan ollessa kuudensia.

Paratanssiurhielun Combi 1-2 -sarjan sekä lattareiden että vakiotanssien kirkkaimmat mitalit pokkasi pari Timo PyykkönenTuuli Harju, kun taas duo-sarjoissa Leevi KetolaZaida-Ester Launis veivät molemmat kotimaisten kanssakilpailijoidensa haastaessa.

Kuva: WDSF Adult Open 10 Dance

Finnish Open järjestetään nyt kuudetta kertaa. Vantaan Energia-areenalla käytäviä kilpailuja voi seurata lauantaina ja sunnuntaina paitsi paikan päällä, myös DanceSport Total -kanavalla, tapahtuman omalla sivulla YouTubessa sekä sosiaalisessa mediassa!

Ensimmäisen kisapäivän tuloksia pääset tarkastelemaan täältä: http://www.stelnet.fi/tulv18/fodc2018/tk02032018/

Tapahtuman viralliset verkkosivut löydät täältä ja kilpailuehtisestä pääset lukemaan mm. tapahtuman aikataulut sekä WDSF:n puheenjohtajan, Lukas Hinderin, ja STUL:n Leena Liusvaaran tervehdykset.

Finnish Open Dance Sport Championships 2018 lähestyy

Vuoden 2018 WDSF Grand Slam -kiertueen käynnistävä Finnish Open Dance Sport Championships järjestetään maaliskuun 2.-4. päivänä Vantaan Energia Areenalla. Kilpailuviikonloppu kokoaa yhteen saman katon alle maailman ja kotimaan parhaat tanssiurheilijat taistelemaan Finnish Open -mestaruuksista aina yhtä upean suomalaisyleisön edessä.

Tapahtumaviikonlopun aikana tanssitaan WDSF Grand Slam vakio- ja latinalaistanssikiertueen avausosakilpailuiden lisäksi 25 muuta avointa vakio- ja latinalaistanssikilpailua eri ikäsarjoissa, nuorimmista lapsista aivan vanhimpiin senioreihin ja ammattilaisiin saakka. Lisäksi perjantaina lattialla häikäisevät kotimaiset ja kansainväliset pyörätuolitanssijat neljässä eri kilpailukategoriassa.

Viikonlopun päätapahtumat ajoittuvat lauantai- ja sunnuntai-iltoihin, jolloin tanssitaan livemusiikin tahtiin WDSF Grand Slam vakiotanssien (lauantai) ja WDSF Grand Slam latinalaistanssien (sunnuntai) semifinaali- ja finaaliosuudet. Parketilla nähdään kaikki maailman parhaat urheilijat; MM- ja EM-mitalisteja, maailmanlistan tämänhetkinen terävin kärki sekä tietenkin koko kotimainen parhaimmisto. Myös kotimaiset ja kansainväliset ammattilaiset pääsevät näyttämään parasta osaamistaan iltakilpailuissa; lauantaina kilpaillaan WDSF PD Open latinalaistanssit ja sunnuntaina WDSF PD Open vakiotanssit.

Nähtävää ja koettavaa riittää kolmen päivän aikana aamusta iltaan. Tervetuloa!

Lisätiedot:
Kilpailun virallinen sivusto
Kilpailu Facebookissa
Kilpailu Instagramissa
Kilpailuesite

Lipunmyynti
Median akkreditointi

 

FINNISH OPEN 2.-4.3.2018 uusi sijainti

Uusi sijainti

Finnish Open 2018 pidetään uudessa paikassa – Vantaan Energia Areenassa.
Tämä päätös tehtiin WDSF:n kanssa WDSF GrandSlam 2018 kiertueen organisaatioformaatin neuvottelujen perusteella.

Tämän takia pyydämme seuroja ilmoittamaan tanssijoilleen tästä muutoksesta ja ottamaan tämän huomioon majoitusta varatessaan.

Kilpailun viralliset hotellit erikoistarjouksineen löytyvät osoitteesta:
https://www.finlandopen.fi/majoittuminen

Ilmoittautuminen kilpailuun
https://www.finlandopen.fi/online-ilmoittautuminen

Lippujen myynti alkaa tammikuussa.

Kilpailun virallinen sivusto
www.finlandopen.fi

Suomen suurin tanssikilpailu Finnish Open 2.-4.3.2018

Kilpailuohjelma

Kilpailuohjelma sisältää kaikki ikäryhmät: lapset, juniorit, nuoriso, yleinen, seniorit ja ammattilaiset.

Tanssijat voivat kilpailla useissa ikäryhmissä yhden päivän aikana. Lue lisää kilpailuohjelmasta ja mahdollisuuksista kilpailla eri ikäryhmissä Finnish Openin hiljattain päivitetyiltä nettisivuilta.

https://www.finlandopen.fi/etusivu

GrandSlam taas Suomessa

Finnish Open isännöi jälleen WDSF GrandSlam-kiertueen ensimmäistä osakilpailua vuosina 2018-2022.

Vuoden 2015-2017 GrandSlam-kiertueen ensimmäinen osakilpailu Helsingissä, Finnish Openin puitteissa tunnustettiin maailman parhaaksi GrandSlam-osakilpailuksi. Joten WDSF myönsi mielellään kiertueen isännöintioikeuden Finnish Openille myös kolmeksi seuraavaksi vuodeksi.

Maailman tanssin supertähdet osallistuvat jälleen Finnish Openiin ja suuri tanssiesitys järjestetään taas ensi vuonna 3. ja 4. maaliskuuta 2018.

Maailman parhaiden tanssiparien finaalikilpailu on osa tapahtuman iltagaalaa. Iltagaalan tanssiesityksiä säestää livemusiikki.

Ilmoittautuminen

Kaikki ilmoittautumiset kilpailuun tapahtuu Finnish Open nettisivujen online-ilmoittautumislomakkeen kautta.

Ilmoittautuminen on avattu 15. marraskuuta 2017 ja suljetaan 15. helmikuuta 2018.

https://www.finlandopen.fi/online-ilmoittautuminen 

Majoitus 

Messukeskuksen oman hotellin kunnostuksen vuoksi vuoden 2018 Finnish Open kilpailun päähotellina toimii Sokos Hotel Pasila. Tämä on kilpailupaikan lähin hotelli.

Hotelliin voi tehdä huonevarauksia kampanjahinnoin 1. helmikuuta asti. Tämän jälkeen hotelli on loppuunmyyty.

Suosittelemme, että varaat huoneesi jo nyt kampanjahinnalla varauslinkin kautta.

https://www.sokoshotels.fi/en/special-offers/offer/original-sokos-hotel-pasila-the/024127369_419607?promoCode=BDANCE

Seuraa meitä sosiaalisessa mediassa

Katso tuoreimmat uutiset ja ajankohtaiset päivitykset kanaviltamme:

Facebook https://www.facebook.com/groups/239119886297820/

Instagram https://www.instagram.com/finnishopen/

Lisää tietoa tulossa piakkoin.

 WWW.FINLANDOPEN.FI