---

OKM:n seuratoiminnan kehittämistuki vuodelle 2023 haettavissa

Hakuaika alkaa 1.11. 2022 klo 9.00 ja päättyy 30.11. 2022 klo 16.15.

Seuratoiminnan kehittämistuki on tarkoitettu lasten ja nuorten liikuntaharrastuksen lisäämiseen sekä monipuolisen organisoidun liikunnan kehittämiseen. Avustusta voivat hakea liikuntaa ja/tai urheilua järjestävät paikalliset, rekisteröityneet yhdistykset. Avustus myönnetään saajalle harkinnanvaraisena erityisavustuksena.

lue lisää

---

Vuoden Tanssiurheiluteko 2022 -palkinto Bolerolle

Bolero ry palkittiin Tanssiurheiluliiton syyskokouksessa sunnuntaina 23.10. Vuoden Tanssiurheiluteko 2022 -tunnustuksella.

Ehdotuksia palkittavaksi tanssiurheiluteoksi tuli tänä vuonna kolme. Edellinen voittaja Mikkelin Urheilutanssijat ry teki valinnan ehdotusten perusteella.

Perustelut valinnalle:

Toukokuussa Bolero lähti bussilla Ouluun ikäkausimestaruuskilpailuihin käytännössä koko seura mukana. Reissu oli hauska ja pelkkää tanssinriemua. Perillä Bolerolaiset kannusti toisiaan ja piti hauskaa.

Onnittelut Bolerolle!

---

Santtu Otsamo on Vuoden Tanssiurheiluvalmentaja 2022 

Vuoden Tanssiurheiluvalmentaja 2022 -äänestyksen tulos julkistettiin  syyskokouksessa 23.10. Palkinnon sai Santtu Otsamo. 

Äänestäjät luonnehtivat Santtua mm. näin:

”Aina ystävällinen, positiivinen ja kannustava. Hän pyrkii löytämään kunkin parin sekä yksilön vahvuudet, joita hyödyntää koreografiaa rakentaessaan ja ottaa huomioon niin toiveet kuin mahdolliset haasteetkin. ”

”Luo harjoittelulle turvallisen ympäristön, jossa kohtaa tanssijan "samalta viivalta". ”

”Luo uskoa tanssijan kykyihin ja mahdollisuuksiin. Hänen valmennuksessaan on helppo pyrkiä parhaimpaansa. ”

”Innostava ja ammattitaitoinen valmentaja, joka edelleen kehittää itseään erittäin paljon.”

Onnittelut Santulle!

---

Pirjo Koivula toiminnanjohtajan sijaisena 10.11.2022- 31.7.2023

Liiton toiminnanjohtaja Auli Korhonen jää opintovapaalle ja poissaolon ajan toiminnanjohtajan tehtävää hoitaa Pirjo Koivula. Yhteystiedot päivittyvät liiton verkkosivuille tehtävän alkaessa.

Pirjo Koivula tunnetaan huippu-urheiluvaliokunnan tehtävistä sekä RS-lajipäällikkönä, missä tehtävässä hän myös jatkaa sijaisuutensa ajan.

Tervetuloa taloon Pirjolle – ja menestystä opintoihin Aulille!

---

Jäikö jokin jäsentiedote huomaamatta? 

Kaikki vuodesta 2017 eteenpäin lähetetyt jäsentiedotteet löytyvät liiton uutispalstalta. Päivitämme jäsentiedotteen lähiaikoina uudenlaiseen formaattiin.

Meneekö jäsentiedote seurassasi oikeaan osoitteeseen ja sieltä edelleen jäsenillenne? Ilmoita muutoksista liiton toimistoon.

---