Päivä: 3.4.2022

Uudet vakiotanssien suomenmestarit kruunattu Tampereella

JULKAISTU: 3.4.2022, KATEGORIAT: Tulostiedotteet, Vakio- ja latinalaistanssit

Tamperelainen DanceLine ry oli vuoden 2022 vakiotanssien suomenmestaruuskilpailuiden järjestämisvuorossa lauantaina. Hervannan vapaa-aikakeskuksessa järjestetyssä tapahtumassa kotiseuran parit onnistuivat mainiosti tuoden kaksi neljästä suomenmestaruudesta Tampereelle.

Päivän pääkilpailuna käydyn yleisen ikäsarjan, ns. Champion -luokan suomenmestareiksi kruunattiin oululaista Dance Sport Club, DSC Oulu ry:tä edustava pari Henrik Saastamoinen – Emilia Prykäri. Reilun kuukauden ajan pariyksikkönä yhdessä tanssinut pari hallitsi kilpailua voittaen mestaruuden suoralla ykkösrivillä. Hopealle taituroi salolaisen Swivelin pari Toivo Markozov – Elisa Niinistö ja pronssille niin ikään ensimmäisessä yhteisessä kilpailussaan edustaneet Markus Kinnunen – Ellen Puotiniemi (TK Master, Helsinki).

Nuorisoikäsarjan voittoon tanssi kotiyleisön riemuksi järjestävän seuran pari Mikke Luttinen – Miina Jauhiainen (DanceLine, Tampere). Hallitsevat alle 21-vuotiaiden suomenmestarit taipuivat tangossa toiselle sijalle, mutta voittivat muut neljä tanssia ja siten suomenmestaruuden kuudella sijalukupisteellä. SM-hopeaa nappasi Elias Saastamoinen – Emmiina Alimattila (LaTeam, Kaarina) ja pronssille Emil Sällström – Laura Todorovic (Lumets, Helsinki).

Juniorien vakiotanssin SM-tittelin uusiksi haltijoiksi taituroi kilpailuvuoden menestyksellisesti GP-tasolla avannut ja puhtaan ykkösrivin finaalissa saanut pari Nikita Shchurov – Angelina Ignatyeva (TK Master, Helsinki). Hopealle sijoittui oululaispari Eero Pulli – Anni Vilmi (DSC Oulu) ja pronssille Benjamin Ahti – Hede-Liis Kilp (Bolero, Turku).

Seniorien SM-titteli jäi myös järjestävään seuraan. DanceLinea edustava pari Kimmo Ahonen – Päivi Rautio (DanceLine, Tampere) voitti kolme finaalin viidestä tanssista voittaen kilpailun seitsemällä sijalukupisteellä. Alexander Ivanitskiy – Pauliina Homsy (TK Master, Helsinki) sijoittui hopealle ja Juha Viemerö – Elina Viemerö (TanssiDans, Kirkkonummi) pronssille.

Päivän aikana käytiin myös ilman SM-titteliä olevia kilpailuja. Kaikki tulokset ovat saatavilla tuloslaskennan sivulla https://stelnet.fi/tulv22/dl02042022/index.html (linkki avautuu toisella verkkosivustolla).