Kuukausi: huhtikuu 2018

Tuomarikuuleminen 7.4.2018

JULKAISTU: 24.4.2018, KATEGORIAT: Vakio- ja latinalaistanssit

Vakio SM -kilpailun yhteydessä järjestetty tuomarikuulemisen videotallenne on nyt katsottavissa

DanceSport Fin -youtubekanavalla.

Kuulemiseen osallistuivat Denise Mayes, Violeta Yaneva ja Zoltan Sandor. Haastattelijana Santtu Otsamo.

Pääset seuraamaan videotallennetta tästä

 

Kuuntelemisen tärkeydestä

JULKAISTU: 20.4.2018, KATEGORIAT: Blogi, Yleinen

Suomen urheilun eettinen keskus nosti keskusteluun huolen häirinnästä ja hyväksikäytöstä urheilussa. Vastikään julkaistussa Näkökulma-tekstissä ilmaistaan tapausten esilletulon tärkeys, yhteinen vastuu turvallisesta harrastusympäristöstä sekä aikuisten välitön puuttumisvastuu.

Toiset tanssijat ja tanssiurheiluyhteisö muodostavat monelle harrastajalle sen viiteryhmän, jonka sisällä havainnoidaan, sisäistetään ja opitaan, mikä on hyväksyttävää tai oikein. Samalla opitaan se, millaisiin asioihin saa tukea ja millaiset asiat on syytä jättää mainitsematta. Vaikka häiriköinnin ei tulisi olla hyväksyttävää yhteiskunnassa ylipäätään, valitettavan usein yhteisöjen sisälle muodostuu hiljainen hyväksyntä, jonka kuvitellaan jollain tapaa vain kuuluvan niihin ympyröihin. Todellisuudessa hiljainen hyväksyntä voi olla yhteisön tai yksittäisten henkilöiden, kuten valmentajan, opettajan tai vanhemman, kyvyttömyyttä nähdä tai puuttua asiaan. Toisinaan meiltä puuttuu sosiaalisia välineitä tai taitoja mennä väliin, toisinaan merkkejä ei huomata ajoissa, ennen kuin harmia aiheutuu, toisinaan emme hektisessä arjessa pysähdy kuuntelemaan, mitä lapsella on sanottavana tai hiljainen avunpyyntö jää äänekkäämpien asioiden alle. Joskus tilanteita voi olla myös vaikeaa hyvksyä, emmekä myönnä näkevämme sitä, mitä lapsi ei ymmärrä.

Meillä aikuisilla on kuitenkin vastuu olla sivuuttamatta väärinkohtelua ja pitää huoli siitä, että jokainen voi tuntea itsensä arvostetuksi ja hyväksytyksi harrastusryhmässään ikään katsomatta. Muutoksen aikaansaamiseksi on tärkeää, että seksuaalisesta tai sukupuolisesta häirinnästä käydään avointa, rakentavaa keskustelua, jossa pääsevät ääneen ne, joiden kokemusten tulisi olla käännekohtia kohti parempaa huolenpitoa toisistamme. Taidoissa puuttua ja mennä väliin on myös mahdollista kehittää itseään.

”Seksuaalisella häirinnällä tarkoitetaan sanallista, sanatonta tai fyysistä, luonteeltaan seksuaalista ei-toivottua käytöstä, jolla tarkoituksellisesti tai tosiasiallisesti loukataan henkilön henkistä tai fyysistä koskemattomuutta erityisesti luomalla uhkaava, vihamielinen, halventava, nöyryyttävä tai ahdistava ilmapiiri.”

-Olympiakomitea, Lupa välittää, lupa puuttua

Tanssi ja harrastaminen eivät tapahdu irrallaan muusta arkitodellisuudesta, vaan harrastusten kautta opitut ajattelutavat ohjaavat toimintaa ja suhtautumista myös toisaalla – ja päinvastoin. Niinpä ei ole samantekevää, mitä päättää katsoa läpi sormien, millaista suhtautumista esimerkillään opettaa tai mitä kokemuksiaan kertovalle tai tukea hakevalle lapselle tai nuorelle vastaa. Jotta kuitenkin päästäisiin vastaamisvaiheeseen, on ensin kuultava, mitä toisella on sanottavanaan. Parhaiten vaikeistakin asioista tullaan puhumaan, kun tietää, ettei sanomaa sivuuteta, vaan puhuja voi luottaa tulevansa kuulluksi. Turvallisen keskusteluympäristön luomiseksi omalla viestinnällä tulisi pyrkiä osoittamaan kunnioittavansa ja arvostavansa kanssakeskustelijoiden oikeutta ajatustensa ja tuntemustensa esilletuomiseen (Välikoski, 2017).

Ole läsnä ja kuuntele:

  • Kohtaa toinen katsomalla silmiin ja pysähtymällä. Mene lapsen tasolle. Kiireessä, kerro että nyt ei ole hyvä hetki, mutta kuunteleet treenien jälkeen/kirjattuasi läsnäolijat/vastattuasi puheluun mielelläsi, mitä tällä on sanottavaa
  • Keskustellessasi osoita kuuntelevasi – nyökkää, hymähdä, toista, kysy. Näillä kannustat toista jatkamaan. Joskus vaikeasta kokemuksesta kertomiseksi tullaan ensin kokeilemaan kepillä jäätä ja itse asia pulpahtaa esiin vasta, kun keskustelukanava on auki.
  • Tiedosta oma tapasi kuunnella kussakin hetkessä ja pyri aidosti kuulemaan, mitä toisella on sanottavanaan. Älä pyri arvaamaan kertomuksen loppua ja ala muotoilla vastaustasi jo ensimmäisten lauseiden jälkeen.
  • Selvitä itsellesi, miksi kuuntelet (Välikoski, 2017). On tärkeää, että käymme itsemme kanssa keskustelun siitä, mitä merkitystä (keskustelukumppanille, yhteisölle, keskustelukulttuurille) on tai voi olla sillä, että suuntaan tarkkaavaisuuteni puhujaan.

Tärkeää on myös tunnistaa omat asenteet ja mahdolliset häiritsevät tekijät (kuten väsymys, kiire tai ensireaktiona tuleva vastustus odottamattomalle aiheelle) sekä niiden vaikutuksen kuuntelemistilanteeseen ja omaan toimintaan (Välikoski, 2017). Hyvä kuuntelija on lisäksi motivoitunut ymmärtämään puhujaa tavalla, jolla tämä haluaa tulla ymmärretyksi. Niinpä pieneltäkin vaikuttava murhe tulee ottaa sillä vakavuudella kuin asianosainen siihen suhtautuu. Olympiakomitean Lupa välittää, lupa puuttua -opas tarkentaa, että ratkaisevaa tilannetta selvitettäessä on aina uhriksi joutuneen kokemus.

”Sukupuoleen perustuvalla häirinnällä tarkoitetaan henkilön sukupuoleen, sukupuoli-identiteettiin tai sukupuolen ilmaisuun liittyvää ei-toivottua käytöstä, joka ei ole luonteeltaan seksuaalista, jolla tarkoituksellisesti tai tosiasiallisesti loukataan tämän henkistä tai fyysistä koskemattomuutta ja jolla luodaan uhkaava, vihamielinen, halventava, nöyryyttävä tai ahdistava ilmapiiri. ”

-Olympiakomitea, Lupa välittää, lupa puuttua

Lupa välittää, lupa puuttua – opas pohjautuu alunperin vuonna 2002 toimitettuun ja myöhemmin päivitettyyn oppaaseen sekä järjestöyhteistyönä tuotettuun lasten turvallisuutta koskevaan aineistoon. Oppaan tarkoituksena on kertoa sukupuolisesta ja seksuaalisesta häirinnästä liikunnassa ja urheilussa toimiville aikuisille, kuten vanhemmille, valmentajille, ohjaajille, seurajohtajille, opettajille, järjestötyöntekijöille, liikuntapaikkahoitajille ja muille lasten ja nuorten liikuntatoiminnasta vastaaville. Oppaassa pyritään tarjoamaan menettelyohjeita turvallisen harjoitteluympäristön luomiseksi ja annetaan toimintaohjeita puuttua häirintään tällaisia tilanteita kohdattaessa.

Tanssiyhteisön ja erityisesti tanssinopettajan tai valmentajan vastuulla on toisten arvostamiseen ja koskemattomuuteen liittyvien arvojen opettaminen. Erityisesti se mitä ne tarkoittavat tanssi- ja urheilukonteksteissa. SUEKin tutkimuspäällikkö Nina Laakso totesi Näkökulma-tekstissään aikuisten olevan aina vastuussa omista tekemisistä ja sanomisistaan. Tällä viitannetaan myös aikuisten väliseen toimintaan sekä valmentaja – valmennettava -suhteisiin. Keskustelukulttuurin muutos lähtee paitsi nykyisten vaiennettujen äänten avaamisesta, myös uuden urheilijapolven kasvattamisesta avoimempaan keskustelukulttuuriin ja varhaisen puuttumisen luomaan turvalliseen harrastusympäristöön. Niitä ajatuksia, jotka nuorina tanssijanalkuina omaksutaan, tullaan vanhempana urheilupiireissä toteuttamaan.

Kuunteluapua lapsille ja nuorille sekä muille urheilutahoille tarjoilee myös Väestöliiton uusi Et ole yksin -palvelu, joka tarjoaa puhelimessa ja chatissa tukea, apua ja neuvontaa urheilua harrastaville nuorille, aikuisille, vanhemmille ja huoltajille. Väestöliiton ja urheilujärjestöjen yhteishankke pyrkii takaamaan, että jokaiselle turvallisen ympäristön urheilla ja harrastaa. Väestöliiton erityisasiantuntija Kirsi Porras kuvaa palvelua seuraavasti: ”Et ole yksin on Suomen ensimmäinen kohdennettu tukipalvelu, johon seksuaalisen hyväksikäytön ja häirinnän, epäasiallisen käytöksen tai kiusaamisen kohteeksi joutunut urheilija voi olla yhteydessä ja saada apua. Palvelu on valtakunnallinen. Tukipalvelun lisäksi hankkeessa vahvistetaan lasten ja nuorten itsemääräämisoikeutta, lisätään vanhempien sekä valmentajien tietoja nuorten kokeman kiusaamisen, seksuaalisen häirinnän ja väkivallan ehkäisystä.”(SUEK).

Puhelin päivystää numerossa 0800 144644, maanantaisin ja tiistaisin klo 14 – 17:30 ja chat keskiviikkoisin ja torstaisin klo 14 – 17:30. Palvelu on toteutettu Veikkauksen tuella.

Välitetään yhdessä – tietoa sekä toisistamme, jokaisen rajoja kunnioittaen
– Kaisu Tomperi
STUL, viestintäkoordinaattori
Puheviestintä, FM

Et ole yksin -palvelu. Väestöliitto, 2018

Lupa välittää, lupa puuttua – Sukupuolinen ja seksuaalinen häirintä urheilussa. Opas. Olympiakomitea, 2017.

Kuuntelemisen taito. Tuula-Riitta Välikoski, Viestijät. Artikkeli, 2015.


Tanssia ja viestintää tanssiurheilun lajiliiton liikkuvasta toimistosta. Viestintäkoordinaattorin pohdintoja STUL:n blogissa joka kuun 20. päivä.

Osallistu keskusteluun liiton Facebook-sivulla!

Wdsf tuomarikongressit elokuussa Stuttgartissa

JULKAISTU: 17.4.2018, KATEGORIAT: Kansainväliset asiat, Yleinen

Please be informed that the WDSF Academy, DTV and the GOC GmbH will be organising the following congresses at hotel Maritim, Stuttgart, Germany, The schedule of the available congresses are as follows:

Sunday 5 Aug 2018 – Standard and Latin Discipline Chairperson’s Congress

Time: 12pm to 4pm – Licensed Chairman and New Applicants

Time : 4pm to 7pm – New Applicants

Course Fee : CHF 100

Monday 6 Aug 2018 – Multiple  Discipline (ShowDance and Formation DanceSport) Adjudicator’s Congress

Time 10am to 6pm

Course Fee : CHF 100

Licensed adjudicators who attend this congress will be awarded added qualification on ShowDance and Formation DanceSport. This qualification will be taken into account for selection of judges for the ShowDance and Formation DanceSport Championships. Adjudicators are encouraged to participate in this upgrading congress which will also qualify for a 2 years extended validity of the Adjudicator’s license.

Monday 6 Aug 2018 – WDSF Scrutineers Licensing Congress

Time : 7pm to 9pm

Course Fee : CHF 50

We are glad to inform you that the on-line registration for congresses is now available, this new process save time, cost and make it more convenient for everyone.

All existing WDSF officials (Except for Scrutineers Licensing Congress) can sign up to a congress themselves and do not need to go through their national member body. The congress fee must be paid by the Adjudicator/Chairperson directly when signing up. This will save you additional work in managing their registration forms and collecting the fees. We made a short tutorial video on the process of registration here: https://youtu.be/qtPG_s3eHbQ

For new applicants of a WDSF adjudicator’s/Chairperson’s license or observers at a WDSF congress, the registration can only be done by the WDSF NMB. The NMB can pay for the applicant online or delegate the payment  to the applicant. Please view this tutorial video on how to register a new applicant/participant to a WDSF congress: https://youtu.be/boPTsNeLrvo

These tutorial videos will also be available here: https://www.worlddancesport.org/Rule/Official/Education/RLS_Management

PAYMENT OR SIGNING UP ON THE DAY OF THE CONGRESS WILL NOT BE ACCEPTED.

Shawn Tay

Chairman WDSF DanceSport Academy